Etelä-Afrikka 6: Kruger, päivä 1

2.11.

Heräsimme hillittömän aikaisin (04:30), jotta ehtisimme kansallispuistoon yöeläinten vielä ollessa hereillä. Lyhyiden yöunien jälkeen aamupalan laittoon kului kuitenkin paljon aikaa. Myös paksu sumu hidasti matkantekoa, joten olimme vasta klo 7 puiston portilla. Ostimme 180 euron hintaisen (hinta oli noussut edellisenä päivänä 15 eurolla, grr!) Wild Cardin, jolla me molemmat pääsemme kaikkiin Etelä-Afrikan ja Swazimaan kansallispuistoihin vuoden ajan.

Kruger osoittautui heti maineensa veroiseksi, kun muutaman minuutin ajon jälkeen bongattiin impalalauma melkein tien vierestä. Homma vain parani, kun käännyimme päätieltä pois töyssyiselle hiekkatielle, joka oli kauttaaltaan myöhemmin kohtaloksemme koituneilla nimismiehen kiharoilla. Impaloita alkoi näkyä niin paljon, ettemme enää viitsineet edes hidastaa niiden kohdalla. Näimme myös muutaman norsun ja kuduja (Afrikan vastine porolle), joiden savulihaa Ville söi viime perjantaina. Poikkesimme hiekkatieltä leopardihavainnon toivossa vielä pienemmälle tielle, joka heitti parin kilometrin lenkin kiipeilevälle kissalle sopivien kallioiden ympäri. Kissapedon sijaan näimme vain yhden steenbokin, joka on 50 cm korkea pikkuantilooppi. Se patsasteli kalliolla pitkään, joten saimme hyvän tilaisuuden optimoida kuvauskalusto safariolosuhteisiin.

Kun pääsimme Pretoriuskopin leiriin hiekkatien päässä, auto oli hajonnut kriittisestä paikasta. Kiinnike, jolla takaluukku lukitaan auton takaosaan kiinni, oli irronnut tärinän takia. Lisäksi kiinnikkeen vastakappale oli pudonnut peltien sisään, josta sitä ei saa ulos purkamatta autoa rälläkällä. Sinänsä asia ei olisi ollut niin vakava, mutta keskuslukitus ei suostunut lukitsemaan ovia, koska takaluukkua ei saanut kunnolla kiinni. Menimme Pretoriuskopin matkamuistomyymälään etsimään superliimaa, jolla voisimme tehdä hätäkorjauksen. Suureksi yllätykseksi kaupassa oli kuin olikin superliimaa, jonka kestoksi luvattiin 5000 paunaa ja kuivumisajaksi 3 sekuntia. Paskapuhetta molemmat, luonnollisesti. Raaputimme pinnat karheiksi, teimme liimauksen ja annoimme liiman kuivua 5 minuuttia. Se oli vielä ihan vetelää. Jatkoimme kuivattelua puoli tuntia, minkä jälkeen kiinnike ei enää irronnut heiluttelemalla. Oli aika kokeilla takaluukun sulkemista. Ville sulki luukun niin varovasti kuin vain on mahdollista, ja silti liimaus petti. Päätimme etsiytyä autokorjaamoon. Lähin oli Hazyviewssa 25 kilometrin päässä puiston ulkopuolella. Toinen vaihtoehto oli Skukuzan leiri 50 kilometrin päässä, mutta puiston sisällä. Valitsimme jälkimmäisen, koska matkalla voisimme jatkaa bongailua. Valinta osoittautui hyväksi, sillä näimme villisikoja, sarvikuonoja, gnuita, seeproja ja kirahvin sekä paljon tuntemattomia lintuja ja muita elukoita. Kirahvin näkeminen oli päivän kohokohta, sillä se oli niin suuri ja tuli aivan lähelle. Suorastaan poseerasi meille!

Skukuzan autokorjaamossa meininki oli samanlaista kuin Suomen vastaavissa, eli palvelua ei saatu lainkaan. Äijä vain tuli pikaisesti vilkaisemaan ongelmaa ja levitti kätensä. Kävimme Skukuzassa vielä syömässä upporasvassa paistettuja kasvismöykkyjä ja ranskalaisia. Ravintolan katosta roikkui valkosilmäisiä lepakoita ja ruokaamme kärkkyi poikkeuksellisen aggressiiviset linnut. Parempiakin ravintolakokemuksia on siis ollut. Ruokailun jälkeen kello oli jo paljon, joten päätimme lähteä takaisin kohti Mount Shebaa. Vähän Krugerin ulkopuolella näimme ostoskeskuksen, josta menimme etsimään väliaikaisratkaisua takakonttiongelmaan. Rautakaupan palvelu osoittautui mahtavaksi afrikkalaiseksi kulttuurielämykseksi. Myyjät osasivat vain muutaman sanan englantia, mutta ongelma saatiin hyvin kuvailtua. Ajoin auton rautakaupan oven eteen, kun Ville kierteli myyjien kanssa kauppaa ympäri sopivia ruuveja ja pultteja etsimässä. Pian auton ympärille kerääntyi iso porukka ihmettelemään ja pohtimaan ratkaisua ongelmaamme. Kun elekielellä selitin heille, että vastakappale oli pudonnut auton peltien sisään, pari kaveria alkoi repiä puskuria ja rekisterikilpeä irti. Onnistuimme kuitenkin hillitsemään heitä näyttämällä elekielellä, ettei peltien väliin pääsisi käsiksi, vaikka puskuri revittäisiinkin irti. Pian pari rautakaupan myyjää tuli poran kanssa ulos. He aikoivat porata kiinnikkeiden reikiä isommiksi, koska sopivaa jousimutteria ei löytynyt. Vastustin asiaa, koska vuokra-auton peltien poraaminen ei vaikuttanut hyvältä idealta. Myyjien pomokin tuli paikalle hillitsemään porauspuuhia ja kieltämään meitä tippaamasta myyjiä, koska hän maksoi heille kuulemma ihan kelvollista tuntipalkkaa. Lopulta porausvaihtoehtoon kuitenkin päädyttiin, koska parempaakaan ratkaisua ei keksitty.

Yhteenvetona olimme siis afrikkalaisen kauppakeskuksen parkkipaikalla, jossa parinkymmenen katsojan seuratessa rautakaupan myyjät porasivat vuokra-autoomme reikiä. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä uudet ruuvit pitivät takaluukun kiinni paremmin kuin alkuperäiset! Lisäksi takaluukun muoviosa peittää hyvin uudet kiinnikkeet, joten tuskin jäämme kiinni pikku modifikaatiostamme. Paluumatkalla Mount Shebaan oli vuorilla järjettömän paksu sumu, en ole varmaan koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Nopeusrajoitus oli 120, mutta yli 30 km/h ei mitenkään voinut ajaa. Näkyvyys oli korkeintaan 5 metriä. Pääsimme kuitenkin kahdeksaksi perille, joten ehdimme vielä hotellin ravintolaan halvalle illalliselle. Tähän mennessä reissun parhaan päivän jälkeen uni maistui harvinaisen makoisalle.

3.11.

Tänään pidettiin vihdoin todellinen lepopäivä kuvia ja videoita selaillen ja karsien. Kävimme kuitenkin lyhyellä kävelyretkellä hotellin viereisellä vuorella näköalapaikkaa katsomassa. Komeat oli näkymät lievästä sumusta huolimatta. Huomenna suunnitelmissa rotkokeinu!