Etelä-Afrikka 10: Valtameri ohoi!

13.11.

Lady Greyn hotellista lähdimme ilman aamupalaa ajamaan kohti rannikkoa. Pysähdyimme kuitenkin voileipäbaarissa ostamassa juusto-tomaatti-paahtoleivät. Ne sisälsivät koko päivän rasvantarpeen, mutta olivat kuitenkin ihan hyviä. Ajoimme Chintsa Westiin ja siellä reppureissaajapaikkaan, joka oli täynnä. Hölmöinä emme käyttäneet nettiä siellä, vaan lähdimme heti etsimään bed&breakfastiä Chintsa Eastistä. Sellainen kuitenkin löytyi nopeasti mukavan saksalaisnaisen luota. Menimme aikaisin nukkumaan pitkän ajomatkan jälkeen.

14.11.

Aamulla näin ikkunasta, että pihalla oli kani. Kun menin alakertaan, paikan pitäjä kertoi sen vain eräänä päivänä ilmestyneen pihalle ja jääneen asumaan. Se oli aika kesy, tuli jopa nuuhkimaan mun kättä. Söimme tuhdin saksalaisaamiaisen (johon kuului tietenkin müsliä), kuuntelimme ohjeita mihin paikkoihin jättää menemättä rannikolla ja ajoimme takaisin backpacker-mestaan nettiä käyttämään (lisäsin siellä edellisen blogitekstin). Sieltä lähdimme päristelemään rannikkoa pitkin eteenpäin Port St. Johnsiin, josta kuuleman mukaan pääsisi valaidenkatseluretkille. Kun saavuimme sinne, paikka vaikutti erittäin epäilyttävältä. Autoamme yritettiin pysäyttää, lapset kerjäsivät rahaa ja meitä mulkoiltiin vihaisesti. Kävimme backpacker-läävässä, mutta se oli Villenkin mielestä hirveä ja olisi silti maksanut 27 euroa yö. Siis kuulemma pahempi kuin vastaavat Intiassa, jotka maksavat ehkä 2,70 euroa yö. Siispä siirryimme eteenpäin. Seuraava kohde oli Lotus Lodge, 90 euroa, ei käy. Sitten Gecko Lodge, 40 euroa, ok. Valitettavasti sielläkään ei ollut pyykkäysmahdollisuutta, mutta jäimme silti yöksi. Ehdimme vielä kauppaan juuri ennen sulkeutumista. Kaupan ympäristössä pyöri todella epäilyttävän näköisiä tyyppejä. Onneksi saimme auton parkkiin poliisiauton viereen. Ensimmäistä kertaa Etelä-Afrikassa tunsimme itsemme uhatuiksi, niin epämiellyttävä väre paikassa oli. Ajattelimme, että jos koko Johannesburg on sellaista, sitä onkin syytä välttää. Vaikka Pretoriakin on suurkaupunki, siellä ei missään tullut vastaavaa oloa. Sen ja huonon sään takia päätimme jatkaa Port St. Johnsista eteenpäin heti seuraavana päivänä, vaikka valaat jäisivätkin näkemättä.

15.11.

Emme käyneet edes rannan kautta aamulla, vaan lähdimme välittömästi Port St. Johnsista kohti KwaZulu-Natalin provinssia leppoisampien mestojen toivossa. Maisema matkalla oli jo liian monta kertaa nähtyä, lohdutonta kumpuilevaa nummea savimajoineen ja ränsistyneine taloineen. Köyhää maaseutua siis. Ilmakin oli harmaa ja välillä tiputti vettä. Ville alkoi turhautua koko reissuun, kun emme olleet pitkään aikaan nähneet tai kokeneet mitään, vain istuneet autossa.

KwaZulu-Natalin rajan ylitys muutti kaiken. Puuttomat ruohonummet muuttuivat kertaheitolla subtrooppiseksi sademetsäksi, tien laatu parani, bensa-asemia ja kauppoja alkoi näkyä. Kaikki on apartheid-politiikan seurausta. Kun Eastern Capen provinssissa autoa lähestyivät kerjääjät, huumekauppiaat ja ryöstäjät, täällä eläkeläiset ajavat avo-Porscheilla ilman kattoa pimeälläkin ja morjestelevat meille. Kontrasti on järkyttävä, vaikka välissä on vain yksi joki. Muualta maailmasta vastaavaa voisi löytyä ehkä Koreoiden tai Haitin ja Dominikaanisen tasavallan rajalta (en ole käynyt kummallakaan). Majoituimme Southbroomin kaupunkiin, joka on todella sikarikkaiden aluetta. Täältä löytyi kuitenkin backpacker-mesta, jossa ei pelkästään ollut tilaa vaan se oli tyhjillään. Saimme laadukkaan huoneen, eikä hinta huimaa päätä (28€), varsinkin kun saimme pestä pyykit ilmaiseksi, aamulla saamme tehdä aamupalaa ilmaiseksi, netti sisältyy hintaan ja takapihalla on uima-allas. Hauska yksityiskohta keittiöstä oli, että leipää säilytetään mikrossa, koska se on ainoa kaappi, jota apinat eivät osaa avata. Ne ovat siis käyneet ryöstelemässä talossa sisällä! Tai siis käyvät edelleen, mutta eivät enää saa saaliikseen leipää.

Kävimme kävellen rannalla ja tsekkaamassa olisiki rannan italialainen rafla auki, ei ollut. Rannalla oli kuitenkin hyvä fiilis, aallot paiskoivat vettä oikein kunnolla ilmaan ja tuuli puhalsi kylmää ilmaa Antarktikselta. On tämä harmaa (mutta valoisa) 17 astetta kuitenkin parempi kuin Suomen harmaa ja pimeä 0. Ajoimme kaupungin toiseen päähän, myöskin rannalle, ja söimme siellä. Paikka oli hiukan nuhjuinen, mutta ruoka ihan hyvää. Takaisin tultuamme huomasin ilokseni, että wlan toimii (koska muistin ulkoa Soneran nimipalvelimen ip-osoitteen ;)