Tervehdys!
En aio kirjoittaa pitkään, koska ollaan ostoskeskuksen ilmaisella nettipäätteellä ja tässä joutuu seisomaan ja näppis on hirveän alhaalla. Olen siis polvet koukussa. Otettiin taas huone Chungking Mansionsista, taas semmonen pikku koppi, mutta nyt vielä halvempi ku viimeks, 12e. Muuten on kyl tosi kallis kaupunki. Manilassa oli ihan huippua, oltiin 2 yötä paikallisen perheen luona, käytiin niitten kans leffassa ja niiden mummon luona syömässä. Ihan hyvät safkat oli vaikka meiän mummo laittaakin parempaa. Nyt ollaan siis 1 yö täällä ja sit huomenna puolenpäivän aikaan lähdetään Kowloon-Canton railwaylla kohti Kiinaa. Guangzhoussa otetaan sama hostelli ku viimekskin, koska se oli kaupungin halvin ja silti ehkä 3 tähden tasoa. Huomenna iltapäivällä yritän siis metsästää Raunolle Mao-lippistä, ei olla kyl nähty niitä missään joten haastava tehtävä on edessä. Syötiin tänään päivällä tosi hyvää linssi- ja kukkakaalicurrya seka naan-leipää Intia-Pakistan-ravintolassa. Nyt ois tarkoitus ettiä kans joku ruokapaikka, täytyy bongata joku halpa koska massit on totaalisesti finaalissa. Olin tosiaan siel Sabangissa saksalaisten kanssa katsomassa jalkapalloa, Villekin katsoi ekan puoliskon. Kaikki filipinot kannatti Costa Ricaa :) Otettiin päivällä 2 tunnin torkut ku väsytti armottomasti lyhyeksi jääneen yön jälkeen. Metro Manila on aivan järkyttävän kokoinen kaupungisto, me oltiin Quezon Cityssä, joka on siis eri kaupunki ku Manila, vissiin 2 miljoonaa asukasta. Sit se yks ukko vei meiät tanaan aamulla lentokentälle Pasay Cityyn. Se lentokenttä on siis ihan keskellä kaupunkia. Pasay on myös osa Metro Manilaa. Ei ollu ruuhkaa ollenkaan ku tänään on Filippiinien itsenäisyyspäivä, ni se äijä posotti 70-100 km/h koko matkan ja silti kesti tunnin. Ihan sairasta. Ei sovi suomalaisille metsän miehille. Nyt Ville tuli vessasta ni mäki lopetan tän datailun. Nähdään pian!
t: Jerzor & Willie the Kid
maanantai 12. kesäkuuta 2006
perjantai 9. kesäkuuta 2006
Filippiinit 6: Sabangin saastaa
Heippo!
Ollaan nyt siis Sabangissa, Mindoron saarella. Ehdottomasti saastaisin paikka tähän mennessä, enkä tarkoita pakokaasua. Missään ei olla vielä nähty näin paljoa länkkäreitä. Toi ranta on aivan hirveä, vihreetä levää, viemärijätettä ja kivikkoa. Haju on kammottava. Saatiin kuitenkin aika kiva hotelli 1200 pesoon ja siellä on uima-allas ni päästään pulahtamaan. Tavattiin mukava amerikkalaispariskunta siellä hotellilla, että mitä tyyppejä! Ei oo ihme et hinnat nousee ku tollasta porukkaa tulee tänne. Ne oli maksanu lentolipuistaan San Francisco - Manila 1900 dollaria!!!! Suomesta ei edes saa niin kalliita lippuja mihinkään, Uusi-Seelanti taitaa olla kaukaisin kohde ja sinnekin maksaa vain 1250 euroa. Sit tossa tuli joku tyrkyttäjä myymään sille naiselle hedelmiä. Ens se kieltäyty kohteliaasti mut sitku se myyjä vaan jäi siihen ni vähän ajan päästä se kuitenkin osti silt ananaksen sikahintaan. Sen jälkeen se valitteli et olipas kallis, tolla hintaa hän sais kotonakin ananaksen. Kannattiko sit ostaa?
Eilen raastettiin aika raskaasti: Aamulla herättiin seittemältä, syötiin surkea aamupala ja otettiin pakukyyti Boracayn satamaan. Siitä pikkupaatilla yli Caticlaniin (kuultiin muuten et se ku uutisissa ainaki Kiinassa näytettiin ku laiva kaatu sillon taifuunin aikaan satamassa ni se oli nimenomaan Caticlanissa) jossa odoteltiin 3,5 tuntia laivan lähtöä. Laivalla mentiin siis Roxasiin tänne Mindorolle. Pitää aina määritellä mikä saari, koska Roxas-niminen kaupunki on joka ainoalla isommalla maapläntillä Filippiineillä. Oltiin ostettu samaan pakettiin sen laivalipun kanssa minibussilippu Roxas - Calapan. Se olikin näppärää, käveltiin 100m ni siellä se odotti ja lähdettiin heti matkaan. Se minibussi kuitenkin levis matkalle ku jäähdytysnesteet valu töyssyn jälkeen tielle. Saatiin kuitenkin toinen tilalle puolen tunnin odottelun jälkeen ja se aika meni rattoisasti ku juteltiin saksalaisäijän kanssa. Se oli kunnon travelleri, ottanu meno-paluu-lipun Bangkokiin mut ei käyttäny sitä paluuta vaan jäi kiertelemään Malesiaa ja Filippiinejä. Puhuin jopa saksaa sen kans jonkun verran :) Jäätiin sitte Calapaniin yöks ku kello oli jo 21 ku päästiin sinne. Syötiin maailman hirveimmät pizzat, onneks eivät ollu kalliita. Ne oli niin uskomattoman surkeita et Saarioisten roiskeläppäkin jää taakse.
Herättyämme Calapanin torakkaloukosta (onneks ostettiin torakkamyrkkyä Boracaylta) otettiin jeepney tonne Puerto Galeraan. Jeepney on siis semmonen maastobussi mis on kaks pitkää penkkiä takana, samanlainen ku thaimaalainen songthaew mut isompi. Onneks päästiin kaupungin ulkopuolella katolle matkustamaan, sisällä oli todella tukalaa ja meiän penkin alla oli elävä kana säkissä. Vastapäätä istunut rouva kysyi: "You have a chicken?" Katolla oli mahtavaa, vuoristomaisemat oli upeita, viima jäähdytti mukavasti ja saatiin otettua aurinkoa. Pakarat oli kovilla, kun jouduttiin teräskiskojen päällä istumaan. Eikä se ollu niin vaarallista ku miltä kuulostaa, ihan hyvin siellä pysy. Sit syötiin Puerto Galerassa ja otettiin hurjan tinkimissession jälkeen tricycle tänne Sabangiin. Hinta putos 120 pesosta 70:een. Onneks ei tarvi mennä takaisin samaa reittiä, vaan ihan tosta 100m meiän hotellilta lähtee laivat Batangasiin, josta pääsee sit bussilla Manilaan. Huomenna aamulla ois tarkoitus mennä pikku snorklausreissulle, jos saan Villen ylös sängystä. Ku aamulla on nousuvesi ni huomattavasti parempi snorklata, ei raavi maha koralleja. Keskiyöllä alkaa mm-kisat, mä meinasin et jos menisin johonkin saksalaispubiin kattomaan mikä tunnelma on, kun Saksa pieksee Costa Rican. Täällä kun saksalaisia riittää niin meno voi olla katossa. Ville ei luvannu tulla mukaan, kumma tyyppi kun ei futis kiinnosta.
Boracay oli kaukaisin paikka tällä reissulla, ollaan siis tultu jo aika paljon kotiinpäin. Monta etappia on kuitenkin jäljellä: Sabang-Batangas-Manila-HK-Guangzhou-Helsinki-Kaarina. Onhan tossa 5 päiväksi matkattavaa ihan riittävästi.
t: Serkukset maailman laidalta.
Ollaan nyt siis Sabangissa, Mindoron saarella. Ehdottomasti saastaisin paikka tähän mennessä, enkä tarkoita pakokaasua. Missään ei olla vielä nähty näin paljoa länkkäreitä. Toi ranta on aivan hirveä, vihreetä levää, viemärijätettä ja kivikkoa. Haju on kammottava. Saatiin kuitenkin aika kiva hotelli 1200 pesoon ja siellä on uima-allas ni päästään pulahtamaan. Tavattiin mukava amerikkalaispariskunta siellä hotellilla, että mitä tyyppejä! Ei oo ihme et hinnat nousee ku tollasta porukkaa tulee tänne. Ne oli maksanu lentolipuistaan San Francisco - Manila 1900 dollaria!!!! Suomesta ei edes saa niin kalliita lippuja mihinkään, Uusi-Seelanti taitaa olla kaukaisin kohde ja sinnekin maksaa vain 1250 euroa. Sit tossa tuli joku tyrkyttäjä myymään sille naiselle hedelmiä. Ens se kieltäyty kohteliaasti mut sitku se myyjä vaan jäi siihen ni vähän ajan päästä se kuitenkin osti silt ananaksen sikahintaan. Sen jälkeen se valitteli et olipas kallis, tolla hintaa hän sais kotonakin ananaksen. Kannattiko sit ostaa?
Eilen raastettiin aika raskaasti: Aamulla herättiin seittemältä, syötiin surkea aamupala ja otettiin pakukyyti Boracayn satamaan. Siitä pikkupaatilla yli Caticlaniin (kuultiin muuten et se ku uutisissa ainaki Kiinassa näytettiin ku laiva kaatu sillon taifuunin aikaan satamassa ni se oli nimenomaan Caticlanissa) jossa odoteltiin 3,5 tuntia laivan lähtöä. Laivalla mentiin siis Roxasiin tänne Mindorolle. Pitää aina määritellä mikä saari, koska Roxas-niminen kaupunki on joka ainoalla isommalla maapläntillä Filippiineillä. Oltiin ostettu samaan pakettiin sen laivalipun kanssa minibussilippu Roxas - Calapan. Se olikin näppärää, käveltiin 100m ni siellä se odotti ja lähdettiin heti matkaan. Se minibussi kuitenkin levis matkalle ku jäähdytysnesteet valu töyssyn jälkeen tielle. Saatiin kuitenkin toinen tilalle puolen tunnin odottelun jälkeen ja se aika meni rattoisasti ku juteltiin saksalaisäijän kanssa. Se oli kunnon travelleri, ottanu meno-paluu-lipun Bangkokiin mut ei käyttäny sitä paluuta vaan jäi kiertelemään Malesiaa ja Filippiinejä. Puhuin jopa saksaa sen kans jonkun verran :) Jäätiin sitte Calapaniin yöks ku kello oli jo 21 ku päästiin sinne. Syötiin maailman hirveimmät pizzat, onneks eivät ollu kalliita. Ne oli niin uskomattoman surkeita et Saarioisten roiskeläppäkin jää taakse.
Herättyämme Calapanin torakkaloukosta (onneks ostettiin torakkamyrkkyä Boracaylta) otettiin jeepney tonne Puerto Galeraan. Jeepney on siis semmonen maastobussi mis on kaks pitkää penkkiä takana, samanlainen ku thaimaalainen songthaew mut isompi. Onneks päästiin kaupungin ulkopuolella katolle matkustamaan, sisällä oli todella tukalaa ja meiän penkin alla oli elävä kana säkissä. Vastapäätä istunut rouva kysyi: "You have a chicken?" Katolla oli mahtavaa, vuoristomaisemat oli upeita, viima jäähdytti mukavasti ja saatiin otettua aurinkoa. Pakarat oli kovilla, kun jouduttiin teräskiskojen päällä istumaan. Eikä se ollu niin vaarallista ku miltä kuulostaa, ihan hyvin siellä pysy. Sit syötiin Puerto Galerassa ja otettiin hurjan tinkimissession jälkeen tricycle tänne Sabangiin. Hinta putos 120 pesosta 70:een. Onneks ei tarvi mennä takaisin samaa reittiä, vaan ihan tosta 100m meiän hotellilta lähtee laivat Batangasiin, josta pääsee sit bussilla Manilaan. Huomenna aamulla ois tarkoitus mennä pikku snorklausreissulle, jos saan Villen ylös sängystä. Ku aamulla on nousuvesi ni huomattavasti parempi snorklata, ei raavi maha koralleja. Keskiyöllä alkaa mm-kisat, mä meinasin et jos menisin johonkin saksalaispubiin kattomaan mikä tunnelma on, kun Saksa pieksee Costa Rican. Täällä kun saksalaisia riittää niin meno voi olla katossa. Ville ei luvannu tulla mukaan, kumma tyyppi kun ei futis kiinnosta.
Boracay oli kaukaisin paikka tällä reissulla, ollaan siis tultu jo aika paljon kotiinpäin. Monta etappia on kuitenkin jäljellä: Sabang-Batangas-Manila-HK-Guangzhou-Helsinki-Kaarina. Onhan tossa 5 päiväksi matkattavaa ihan riittävästi.
t: Serkukset maailman laidalta.
maanantai 5. kesäkuuta 2006
Filippiinit 5: Boracay hidastaa pallonravaajien raastotahdin.
Iltaa.
En aluks meinannut kirjoittaa tänään mitään, mut Villekin tossa jotain Rautaportin bisneksiä hoitelee ni mikäpä tässä. Viimeks unohtu kertoa ja hehkuttaa makuelämyksestä. Kyseessä oli siis muistaakseni BBC:n dokumentin "Top 100 maailman inhottavimmat ruoat" numero yksi eli filippiiniläinen Balut. Se on siis ankan muna, jonka on annettu kehittyä vaiheeseen juuri ennen kuoriutumista. Se sitten keitetään ja syödään seuraavasti: Suipompaan päähän tehdään pieni reikä, jonka läpi sikiönesteet/lapsivesi/alkulima imetään ensin. Sitten muna kuoritaan normaalisti ja syödään. Onneksi oli sen verran pimeää, ettei tiedetty milloin puraistiin silmää ja milloin pikku ankanpoikasen siipiä. Maku ei ollut niin ällöttävä, miltä se kuulostaa, mutta Balut sisälsi todella kovia ja sitkeitä osia, jotka aiheuttivat laatan eli yrjön kurkkaamisen kurkunpäässä. Meillä molemmilla pysyivät kuitenkin Balutit sisällä, joten emme joutuneet häpeään paikallisten herkkusuiden edessä. (Balutista kauniita kuvia ja lisäinformaatiota täällä). Vähän myöhemmin naapuripöydästä tarjottiin meille ostereita, jotka söimmekin ilomielin. Ei ne nyt niin hyviä ollu mut ihan jees. Balutin jälkeen mikä vain maistuu, paitsi ehkä viemärirotta Yangshuon torilta. Ville muuten näki silloin Kiinassa ku ne metsästi niitä roskisten takaa taskulampulla ja jollain kepillä tai keihäällä :) Oltiin eilen ratsastamassa ja tänään snorklaamassa.
Ratsastus oli ihan hullua, ratsastin orilla joka ei todellakaan ollu mikään lempeä suomenhevosjättiläinen! Jouduttiin heti aluks liikenteen sekaan ratsastamaan ja sen jälkeen kiviselle polulle laukkakisaan. Sit se koitti koko ajan mennä ihan kiinni Villen heppaan, joka oli siis tamma eikä hirveesti tykänny et joku on perseessä kii. Kaiken kukkuraks siin laukkakisassa (ei siis virallinen kisa mut hevosten mielestä kyllä) oli yhteensä jotain 15 hevosta, mopoja ja tricyclejä tuli vastaan ja ihmisiä piti väistellä. Pelkäsin kyl ihan oikeesti, ei meillä tietenkään kypäriä ollu ja alusta kun on kivikkoa ja 10 hevosta juoksee perässä kapealla polulla ni pudotessa ois päässy hengestään. Semmosta menoa se oli tonne Lapuz-Lapuziin, joka on siis Boracayn korkein kohta. Takastulo oli huomattavasti mukavampi ku tultiin viidakon läpi eikä laukattu :P Se opas selitti et niil ei käytetä kenkiä ollenkaan ku ne hajoais heti. Ne hepat on kuulemma tottunu kivikkoon. Kyl ne olikin varmoja askelistaan kuten Kuubassakin, eikä ne siis oikeestaan pelänny niit mopoja. Tosi pieniä ja laihoja ne oli :/
Myös snorklaus kuumotti (=pelotti) ikävästi ku bongattiin pari pohjassa väijyvää merikäärmettä, jotka on siis kaikki myrkyllisiä (ei välttämättä tappavan, mut "enormous pain" riittää syyksi välttää niitä). Ne oli aika hyvin maastoutuneita, joten luultavasti niitä oli paljon enemmän siellä kuin ne 2. Lisäksi kun oli laskuvesi, niin jouduttiin uimaan ikävän lähellä niit koralleja. Merisiileistä ei oikeestaan ollu haittaa, vaikka niitäkin oli pilvin pimein. Nähtävää riitti kyllä, taas bongattiin kymmeniä uusia värikkäitä kaloja, mm. semmonen 15cm pitkä naurettavan lihava kirkkaansininen pohjaa tonkiva mulkosilmä. Ja myös ihan kirkkaansinisiä 30cm meritähtiä. Syötiin päivällä suurimmat hampurilaiset mitä koskaan, tosin listalla olis ollu vielä tuplasti isompi ONE POUNDER, me tyydyttiin half pounderiin. Ei oo siis vieläkään nälkä, vaikka siit on 7 tuntia. Herkullisia olivat, eikä niin rasvaisia ku jossain hesessä. Ehkä Bite Club laajentaa joskus Suomeenkin. Tää Boracay kehittyy ihan mieletöntä tahtia, sitä kuvaa hyvin ku yks manilalainen sano: "When I was here three years ago, this was still a swamp". Käveltiin keskellä ostoskeskusta siis.
Tarkoituksena on loikoilla täällä vielä ainakin 2 päivää, sit käydä ehkä Romblonilla ja siirtyä Manilaan päivää ennen lentoa.
t: Trotterit
En aluks meinannut kirjoittaa tänään mitään, mut Villekin tossa jotain Rautaportin bisneksiä hoitelee ni mikäpä tässä. Viimeks unohtu kertoa ja hehkuttaa makuelämyksestä. Kyseessä oli siis muistaakseni BBC:n dokumentin "Top 100 maailman inhottavimmat ruoat" numero yksi eli filippiiniläinen Balut. Se on siis ankan muna, jonka on annettu kehittyä vaiheeseen juuri ennen kuoriutumista. Se sitten keitetään ja syödään seuraavasti: Suipompaan päähän tehdään pieni reikä, jonka läpi sikiönesteet/lapsivesi/alkulima imetään ensin. Sitten muna kuoritaan normaalisti ja syödään. Onneksi oli sen verran pimeää, ettei tiedetty milloin puraistiin silmää ja milloin pikku ankanpoikasen siipiä. Maku ei ollut niin ällöttävä, miltä se kuulostaa, mutta Balut sisälsi todella kovia ja sitkeitä osia, jotka aiheuttivat laatan eli yrjön kurkkaamisen kurkunpäässä. Meillä molemmilla pysyivät kuitenkin Balutit sisällä, joten emme joutuneet häpeään paikallisten herkkusuiden edessä. (Balutista kauniita kuvia ja lisäinformaatiota täällä). Vähän myöhemmin naapuripöydästä tarjottiin meille ostereita, jotka söimmekin ilomielin. Ei ne nyt niin hyviä ollu mut ihan jees. Balutin jälkeen mikä vain maistuu, paitsi ehkä viemärirotta Yangshuon torilta. Ville muuten näki silloin Kiinassa ku ne metsästi niitä roskisten takaa taskulampulla ja jollain kepillä tai keihäällä :) Oltiin eilen ratsastamassa ja tänään snorklaamassa.
Ratsastus oli ihan hullua, ratsastin orilla joka ei todellakaan ollu mikään lempeä suomenhevosjättiläinen! Jouduttiin heti aluks liikenteen sekaan ratsastamaan ja sen jälkeen kiviselle polulle laukkakisaan. Sit se koitti koko ajan mennä ihan kiinni Villen heppaan, joka oli siis tamma eikä hirveesti tykänny et joku on perseessä kii. Kaiken kukkuraks siin laukkakisassa (ei siis virallinen kisa mut hevosten mielestä kyllä) oli yhteensä jotain 15 hevosta, mopoja ja tricyclejä tuli vastaan ja ihmisiä piti väistellä. Pelkäsin kyl ihan oikeesti, ei meillä tietenkään kypäriä ollu ja alusta kun on kivikkoa ja 10 hevosta juoksee perässä kapealla polulla ni pudotessa ois päässy hengestään. Semmosta menoa se oli tonne Lapuz-Lapuziin, joka on siis Boracayn korkein kohta. Takastulo oli huomattavasti mukavampi ku tultiin viidakon läpi eikä laukattu :P Se opas selitti et niil ei käytetä kenkiä ollenkaan ku ne hajoais heti. Ne hepat on kuulemma tottunu kivikkoon. Kyl ne olikin varmoja askelistaan kuten Kuubassakin, eikä ne siis oikeestaan pelänny niit mopoja. Tosi pieniä ja laihoja ne oli :/
Myös snorklaus kuumotti (=pelotti) ikävästi ku bongattiin pari pohjassa väijyvää merikäärmettä, jotka on siis kaikki myrkyllisiä (ei välttämättä tappavan, mut "enormous pain" riittää syyksi välttää niitä). Ne oli aika hyvin maastoutuneita, joten luultavasti niitä oli paljon enemmän siellä kuin ne 2. Lisäksi kun oli laskuvesi, niin jouduttiin uimaan ikävän lähellä niit koralleja. Merisiileistä ei oikeestaan ollu haittaa, vaikka niitäkin oli pilvin pimein. Nähtävää riitti kyllä, taas bongattiin kymmeniä uusia värikkäitä kaloja, mm. semmonen 15cm pitkä naurettavan lihava kirkkaansininen pohjaa tonkiva mulkosilmä. Ja myös ihan kirkkaansinisiä 30cm meritähtiä. Syötiin päivällä suurimmat hampurilaiset mitä koskaan, tosin listalla olis ollu vielä tuplasti isompi ONE POUNDER, me tyydyttiin half pounderiin. Ei oo siis vieläkään nälkä, vaikka siit on 7 tuntia. Herkullisia olivat, eikä niin rasvaisia ku jossain hesessä. Ehkä Bite Club laajentaa joskus Suomeenkin. Tää Boracay kehittyy ihan mieletöntä tahtia, sitä kuvaa hyvin ku yks manilalainen sano: "When I was here three years ago, this was still a swamp". Käveltiin keskellä ostoskeskusta siis.
Tarkoituksena on loikoilla täällä vielä ainakin 2 päivää, sit käydä ehkä Romblonilla ja siirtyä Manilaan päivää ennen lentoa.
t: Trotterit
lauantai 3. kesäkuuta 2006
Filippiinit 4: Kanaria, Phuket, Boracay?
Trooppinen tervehdys!
Otsikon kysymykseen vastaus: ei. Tämä ei ole onneksi samaa sarjaa.
Eilinen oli reissun rankin päivä. Aamulla aikaisin herätys, aamupala, pärräys PPC:n keskustaan palauttamaan mopot, rinkat selässä siis. Siitä tricyclellä eli käytännössä sivuvaunumoottoripyörällä lentokentälle. Lentokentällä ihan naurettava säätö turvatarkastusten, check-inin, lentokenttäverojen, passintarkastuksen, nimmarien vääntämisen ja koneeseen pääsyn kanssa. Manilassa sama ruljanssi uusiksi, paitsi että poliisivaltion edustaja käytti mielivaltaa ja takavarikoi Villen ilmastointiteipin. Vaikka rankka päivä oli vasta puolessa, Villen hermot pettivät aivan totaalisesti ja sehän nosti kunnon metakan, kuten suomalaisturistin kuuluukin! No, hampaisiin asti aseistettu turvamies vei pujopartaisen kalpeanaaman lentoaseman turvallisuusjohtajan puheille. Tässä vaiheessa mä valmistelin jo Plan B:tä eli lähtöä yksin Boracaylle ellei Villeä päästetä koneeseen, se olis saanu sit tulla bussilla/laivalla perässä. Ne oli sitte ison kihon kanssa plarannu ohjesääntökirjaa ja kas kummaa, teippi ei ole kiellettyjen tavaroiden listalla (sehän oli ollu jo Turku-Helsinki, Helsinki-Guangzhou, Hong Kong-Manila, Manila-PPC ja PPC-Manila-lennoilla joka kerralla käsimatkatavaroissa). No, perustelu takavarikolle oli sitten Hollywood-leffa nimeltä Air Force One, jossa ilmeisesti lentokoneen kaappaustilanteessa käytetään ilmastointiteippiä. Meidän piti myös juoda 3 limsatölkkiä ennen koneeseen nousua, koska nehän voivat räjähtää!!!!!!!!!!! Lasipullo oli kuitenkin OK, sehän on vain puukkoon verrattava ase, kun sen ensin lyö rikki. Teippi se on joka tappaa! No, päästiin sitte kuitenkin koneeseen ja Kaliboon TURVALLISESTI, kun kellään ei ollut teippiä.
Kalibosta otettiin bussi kohti Caticlania. Matkaa 65km, bussi tuliterä, silti matkaan meni 2 tuntia. Ensimmäinen puolisko oli liikenneruuhkaa ja toinen serpentiinitietä. Siinä bussissa meillä oli molemmilla hirveän paha olo, epäiltiin lentokoneessa tarjottuja keksejä. Se kuitenkin helpotti ku päästiin ulos. Sitte alkoikin jopa Kuuban ylittävä byrokratiasähellys. Mentiin siis veneterminaaliin, josta lähtee paatit tänne Boracaylle, toi salmi tän saaren ja Caticlanin välissä on ehkä 300m leveä. Ensin piti laittaa reput pöydälle, jossa haulikolla varustautunut turvamies penkoi ne läpi. Sitte mentiin tiskille, johon maksettiin Environmental Fee 50 pesoa. Sit seuraavalle tiskille johon maksettiin Terminal Fee 20 pesoa. Sit siitä kahden metrin päähän, jossa kaks äijää repi ne molemmat laput, kumpikin äijä repi siis eri lappuja. Vihdoin päästiin laiturille. Yritettiin mennä veneeseen mut meiät torjuttiin: "do you have a ticket?". Nauroin vaan ja kysyin: "Yeah, we have lots of tickets, which one do you want?" Ei mikään kuitenkaan kelvannu, vaan piti kävellä 50 metrin päähän lipunmyyntitelttaan, jossa lippuja myi 2 tyyppiä ja hengaili muuten vaan 8 muuta. Varsinaiset liput maksoivat 30 pesoa. Tänne tullessa otettiin tyrkyttäjältä hotelli, joka yllättäen onkin tosi hyvä ja alueen halvimpia luokassaan. Uima-allas on ja tosi siisti huone, 1500 pesoa yö eli jotain 22 euroa. Tää on Boracayn kalleinta aluetta, ollaan ihan keskustassa. Hotelli on silti hiljainen.
Boracay on positiivinen yllätys, vähemmän länkkäreitä ku pelättiin, vielä paremmat palvelut kuin odotettiin, puhtaampi ranta jne. Hyvä paikka! Ravintolavalikoima on valtava. Ollaan syöty rapuja, pizzaa ja meksikolaista. Huomenna kai ratsastamaan, jos löydetään talli.
t: Turistit
Otsikon kysymykseen vastaus: ei. Tämä ei ole onneksi samaa sarjaa.
Eilinen oli reissun rankin päivä. Aamulla aikaisin herätys, aamupala, pärräys PPC:n keskustaan palauttamaan mopot, rinkat selässä siis. Siitä tricyclellä eli käytännössä sivuvaunumoottoripyörällä lentokentälle. Lentokentällä ihan naurettava säätö turvatarkastusten, check-inin, lentokenttäverojen, passintarkastuksen, nimmarien vääntämisen ja koneeseen pääsyn kanssa. Manilassa sama ruljanssi uusiksi, paitsi että poliisivaltion edustaja käytti mielivaltaa ja takavarikoi Villen ilmastointiteipin. Vaikka rankka päivä oli vasta puolessa, Villen hermot pettivät aivan totaalisesti ja sehän nosti kunnon metakan, kuten suomalaisturistin kuuluukin! No, hampaisiin asti aseistettu turvamies vei pujopartaisen kalpeanaaman lentoaseman turvallisuusjohtajan puheille. Tässä vaiheessa mä valmistelin jo Plan B:tä eli lähtöä yksin Boracaylle ellei Villeä päästetä koneeseen, se olis saanu sit tulla bussilla/laivalla perässä. Ne oli sitte ison kihon kanssa plarannu ohjesääntökirjaa ja kas kummaa, teippi ei ole kiellettyjen tavaroiden listalla (sehän oli ollu jo Turku-Helsinki, Helsinki-Guangzhou, Hong Kong-Manila, Manila-PPC ja PPC-Manila-lennoilla joka kerralla käsimatkatavaroissa). No, perustelu takavarikolle oli sitten Hollywood-leffa nimeltä Air Force One, jossa ilmeisesti lentokoneen kaappaustilanteessa käytetään ilmastointiteippiä. Meidän piti myös juoda 3 limsatölkkiä ennen koneeseen nousua, koska nehän voivat räjähtää!!!!!!!!!!! Lasipullo oli kuitenkin OK, sehän on vain puukkoon verrattava ase, kun sen ensin lyö rikki. Teippi se on joka tappaa! No, päästiin sitte kuitenkin koneeseen ja Kaliboon TURVALLISESTI, kun kellään ei ollut teippiä.
Kalibosta otettiin bussi kohti Caticlania. Matkaa 65km, bussi tuliterä, silti matkaan meni 2 tuntia. Ensimmäinen puolisko oli liikenneruuhkaa ja toinen serpentiinitietä. Siinä bussissa meillä oli molemmilla hirveän paha olo, epäiltiin lentokoneessa tarjottuja keksejä. Se kuitenkin helpotti ku päästiin ulos. Sitte alkoikin jopa Kuuban ylittävä byrokratiasähellys. Mentiin siis veneterminaaliin, josta lähtee paatit tänne Boracaylle, toi salmi tän saaren ja Caticlanin välissä on ehkä 300m leveä. Ensin piti laittaa reput pöydälle, jossa haulikolla varustautunut turvamies penkoi ne läpi. Sitte mentiin tiskille, johon maksettiin Environmental Fee 50 pesoa. Sit seuraavalle tiskille johon maksettiin Terminal Fee 20 pesoa. Sit siitä kahden metrin päähän, jossa kaks äijää repi ne molemmat laput, kumpikin äijä repi siis eri lappuja. Vihdoin päästiin laiturille. Yritettiin mennä veneeseen mut meiät torjuttiin: "do you have a ticket?". Nauroin vaan ja kysyin: "Yeah, we have lots of tickets, which one do you want?" Ei mikään kuitenkaan kelvannu, vaan piti kävellä 50 metrin päähän lipunmyyntitelttaan, jossa lippuja myi 2 tyyppiä ja hengaili muuten vaan 8 muuta. Varsinaiset liput maksoivat 30 pesoa. Tänne tullessa otettiin tyrkyttäjältä hotelli, joka yllättäen onkin tosi hyvä ja alueen halvimpia luokassaan. Uima-allas on ja tosi siisti huone, 1500 pesoa yö eli jotain 22 euroa. Tää on Boracayn kalleinta aluetta, ollaan ihan keskustassa. Hotelli on silti hiljainen.
Boracay on positiivinen yllätys, vähemmän länkkäreitä ku pelättiin, vielä paremmat palvelut kuin odotettiin, puhtaampi ranta jne. Hyvä paikka! Ravintolavalikoima on valtava. Ollaan syöty rapuja, pizzaa ja meksikolaista. Huomenna kai ratsastamaan, jos löydetään talli.
t: Turistit
torstai 1. kesäkuuta 2006
Filippiinit 3: Paradise found!
3 vuotta tämän kirjoituksen jälkeen muutamia huomioitavia asioita: Ensinnäkään en muista mitä niille Cebun ja Iloilon lennoille tapahtui, niille ei siis kuitenkaan jostain syystä päästy. Toiseksi tässä ei mainita sitä, että vuokrattiin moottoripyörät ja pärrättiin niillä toiselle puolelle Palawania, jossa tarkoitus oli yöpyä. Hotelli oli kuitenkin suljettu. Sitä yritettiin avata meitä varten, mutta englanninkieli ei sujunut ja se oli muutenkin ihan hirvittävä. Ajoimme siis takaisin Puerto Princesaan. Paluumatkalla yllätti monsuuni ja mun kamera tuhoutui. Tässä viimeinen sillä otettu kuva:
Videokamera onneks selvisi myrskystä, joten videolla on myös alla kerrottuja tapahtumia. Ja takaisin asiaan...
Terveps!
Löytyihän se paratiisi, kun tarpeeksi kauas lähdettiin hakemaan. Nimittäin Coco-Loco Island. Semmonen 200m x 100m saari, jota ympäröi kokonaan valkea hiekkaranta. Sen ulkopuolella koralliriutat, joiden seassa voi snorklata. Sinne oli rakennettu resortti, joka oli tyhjillään, joten meillä oli koko saari omassa käytössämme. Saatiin omat mökit, joissa oli tietenkin riippumatot etukuistilla. Enimmäkseen röötvättiin riippumatoissa mut käytiin kuitenkin kerran snorklaamassa. Oli ihan yyberit snorklausmaisemat, tosin Port Bartonin Exotic Islandilla oli vielä paremmat. Lisäbonuksena ne päivällä pyörineet pari kärpästä häipyivät illaksi, eikä yhtään ötökkää pörränny missään. Se resortti oli täysihoitomesta, ja ruoka oli todella herkullista. Se piti tilata etukäteen, joten saatiin ihan vasta kalastettua kalaa, tuoreita hedelmiä jne. No, kolikon kääntöpuoli, paratiisin käärme, oli lystin hinta. 1550 pesoa per henkilö per yö ja juomat päälle, joten budjetti ei venynyt kuin yhteen yöhön. Pärräys siis jatkui kun kerran oltiin mopot neljäksi päiväksi vuokrattu (siis skootterit tällä kertaa).
Pärrättiin Port Bartoniin järkyttävää mutapolkua pitkin, elämämme pisimmät 23 kilometriä. Se on siis Länsi-Palawanilla ja siellä on sadekausi. Siis todella remote & offseason paikka, ja mitäs sieltä löytyikään, saksalaisturistiryhmä! Ja myöhemmin vielä pari ranskalaista. Se yks saksalainen neuvo meitä et kannattaa mennä Exotic Islandille snorklaamaan, niin käytiin sitte tänä aamuna. Oli kyl paras snorklausmesta missä oon käyny: oli kilpikonnaa, rauskua, kiljoona erilaista korallifisua jne. Ja aina näkyi pohja, riippumatta miten syvää oli, jotain 10 metriä ainakin. Dipattiin ittemme sit vielä kerran Double Islandilla, mut se ei ollu mitenkään erikoinen. Sit pitiki lähteä jokapäiväistä monsuunisadetta karkuun ennen puoltapäivää, kun mutapolku oli vielä jokseenkin ajokelpoinen. Niijuu ja oltiin me ennen Coco-Locoa yhdessä torakkaläävässä, jonka respan äijällä oli katkaistu haulikko koko ajan mukana.
Huomenna aamulla on lento Manilaan ja sieltä 5 tuntia (argh) myöhemmin jatkolento Kaliboon. Sieltä ois tarkotus jotenkin siirtyä Boracaylle turistihelvettiin LOMALLE vähäks aikaa. Tai siis just siks aikaa ku pää kestää. Hermot on ollu kireellä tän armottoman sykkimisen ja raastamisen takia, siit on kohta viikko ku ollaan oltu 2 yötä peräkkäin samassa paikassa ;)
t: Geri & Will (tolleen ne ääntää meiän nimet täällä)
Videokamera onneks selvisi myrskystä, joten videolla on myös alla kerrottuja tapahtumia. Ja takaisin asiaan...
Terveps!
Löytyihän se paratiisi, kun tarpeeksi kauas lähdettiin hakemaan. Nimittäin Coco-Loco Island. Semmonen 200m x 100m saari, jota ympäröi kokonaan valkea hiekkaranta. Sen ulkopuolella koralliriutat, joiden seassa voi snorklata. Sinne oli rakennettu resortti, joka oli tyhjillään, joten meillä oli koko saari omassa käytössämme. Saatiin omat mökit, joissa oli tietenkin riippumatot etukuistilla. Enimmäkseen röötvättiin riippumatoissa mut käytiin kuitenkin kerran snorklaamassa. Oli ihan yyberit snorklausmaisemat, tosin Port Bartonin Exotic Islandilla oli vielä paremmat. Lisäbonuksena ne päivällä pyörineet pari kärpästä häipyivät illaksi, eikä yhtään ötökkää pörränny missään. Se resortti oli täysihoitomesta, ja ruoka oli todella herkullista. Se piti tilata etukäteen, joten saatiin ihan vasta kalastettua kalaa, tuoreita hedelmiä jne. No, kolikon kääntöpuoli, paratiisin käärme, oli lystin hinta. 1550 pesoa per henkilö per yö ja juomat päälle, joten budjetti ei venynyt kuin yhteen yöhön. Pärräys siis jatkui kun kerran oltiin mopot neljäksi päiväksi vuokrattu (siis skootterit tällä kertaa).
Pärrättiin Port Bartoniin järkyttävää mutapolkua pitkin, elämämme pisimmät 23 kilometriä. Se on siis Länsi-Palawanilla ja siellä on sadekausi. Siis todella remote & offseason paikka, ja mitäs sieltä löytyikään, saksalaisturistiryhmä! Ja myöhemmin vielä pari ranskalaista. Se yks saksalainen neuvo meitä et kannattaa mennä Exotic Islandille snorklaamaan, niin käytiin sitte tänä aamuna. Oli kyl paras snorklausmesta missä oon käyny: oli kilpikonnaa, rauskua, kiljoona erilaista korallifisua jne. Ja aina näkyi pohja, riippumatta miten syvää oli, jotain 10 metriä ainakin. Dipattiin ittemme sit vielä kerran Double Islandilla, mut se ei ollu mitenkään erikoinen. Sit pitiki lähteä jokapäiväistä monsuunisadetta karkuun ennen puoltapäivää, kun mutapolku oli vielä jokseenkin ajokelpoinen. Niijuu ja oltiin me ennen Coco-Locoa yhdessä torakkaläävässä, jonka respan äijällä oli katkaistu haulikko koko ajan mukana.
Huomenna aamulla on lento Manilaan ja sieltä 5 tuntia (argh) myöhemmin jatkolento Kaliboon. Sieltä ois tarkotus jotenkin siirtyä Boracaylle turistihelvettiin LOMALLE vähäks aikaa. Tai siis just siks aikaa ku pää kestää. Hermot on ollu kireellä tän armottoman sykkimisen ja raastamisen takia, siit on kohta viikko ku ollaan oltu 2 yötä peräkkäin samassa paikassa ;)
t: Geri & Will (tolleen ne ääntää meiän nimet täällä)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)