torstai 3. maaliskuuta 2016

Chile 9: Chilessä kuukin on kuumempi (tai ainakin kirkkaampi)

Päivää galaktiset toverit!

Matkalla pohjoiseen kohti La Serenaa pysähdyimme rannalla ihmettelemässä, miksei ole uintikeliä. No, päällimmäinen syy on Humboldtin virta, joka jäähdyttää veden hyytäväksi. Fiksumpi voisi tietysti arvata karvattoman apinan viihtyvän huonohkosti vedessä, jossa pingviinit liplattelevat tyytyväisinä. Toinen syy on kova merenkäynti lähes kaikkialla rannikolla. Kolmas on meduusainvaasio. Silläkin rannalla niitä näkyi kasapäin, hyi.

Kaunis mutta uintikelvoton ranta
Hieman kuivempaa maastoa


La Serena jäi meille vain pikaiseksi välietapiksi, koska kaupunki vaikutti hieman tylsältä. Jatkoimme heti aamulla matkaa Vicuñaan, joka on keskus alueen observatorioille. Varasimme illaksi tähtienkatseluretken Observatorio del Pangueen ja onneksi saimme illan viimeiset paikat. Kuu oli nimittäin jo niin lähellä täysikuuta, ettei seuraavana yönä enää järjestetty retkiä. Ymmärrän hyvin, koska jo nyt kuu häiritsi havainnointia merkittävästi.

Koska tähtiretki oli vasta klo 23, keksimme alkuillan ohjelmaksi käydä läheisellä piscotislaamolla. Pisco on siis Chilen vastine brandylle tai grappalle. Tärkeää on tietää, että grappa tehdään viininvalmistuksesta jääneistä jätteistä ja pisco taas viinistä. Piheinä lähdimme kävellen kohti tislaamoa ja saavuttuamme valtatien varteen tajusimme, että olimme lähteneet kaupungista väärään suuntaan. Emme siis ehtineet enää tislaamolle ennen sen sulkeutumista. Harvinainen takaisku!

Minibussi kuljetti meidät vuoren päälle serpentiinitietä ja olimme erittäin tyytyväisiä, ettemme yrittäneet säästää ajamalla sinne itse. Meille näytettiin teleskoopilla galakseja, tähtisumuja, etelän ristin kaksoistähti ja Jupiter. Sillä aikaa, kun odottelin teleskooppivuoroani, näpsin pitkävalotuskuvia. Muutama onnistuikin. Huomautuksena, alla olevat kuvat ovat pienentämistä lukuun ottamatta käsittelemättömiä. Kaikkiaan tähtiretki oli todella hieno, eikä tullut edes kylmä. Vuorella ei tuullut nimittäin yhtään.


Kuu häikäisee ja häiritsee havainnointia
Kaksi haamua ja linnunrata
Italialaisten valokuvausteleskooppeja. Kuva otettu kuunvalossa!
Seuraavan päivän käytimme ajamiseen Santiagon lähelle Los Andesin kaupunkiin. Kuulimme huhua, että sielläpäin olisi korkeahkoja vuoria.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Chile 8: Vakavaa dokumentaatiota ja vaihtelevan laatuisia viinejä

¿Qué tal?

Neljän tähden hotellin aamupala oli huikea. Tuoreiden hedelmien valikoima oli monipuolinen ja syödä sai katsellen järvinäköalaa. Edessä oli kuitenkin pitkä ajopäivä, sillä seuraava majoitus oli varattu Chillánista, johon oli 7 tunnin ajomatka. Emme kuitenkaan menneet sinne suoraan, vaan kävimme Tolténin kylässä, joka vuoden 1960 maanjäristyksessä putosi kolme metriä ja jäi veden alle. Kuvasimme maanjäristyksestä lyhyen faktaohjelmakkeen, joka näytetään joko erikseen tai PPP-jakson sisällä. Saa nähdä mitä siitä tulee. Joka tapauksessa oli jännää etsiä siihen liittyneitä paikkoja ja tutkia aihetta. Meille meinasi tulla kiire Chillánin hotelliin, koska muistin respan menevän kiinni klo 23. Saavuimme paikalle klo 22:45, koska tällä kertaa löysimme hotellin nopeasti. Respa ei kuitenkaan mennyt kiinni ja saimme vielä hotellin ravintolasta iltapalaksi ruokaisat sämpylätkin.
 
Uudelleen rakennettu vuonna 1960 tuhoutunut puisto

Seuraava kohteemme oli Santa Cruz, joka sijaitsee Colchaguan viinilaaksossa. Tavoitteena oli käydä viinitilalla. Ne pirulaiset kun sulkevat ovensa yleensä jo klo 16, niin sen järjestäminen oli ollut äärimmäisen hankalaa. Chilessä on rattijuopumuksessa nollatoleranssi, joten kuskiksi alistunut (eli KSP:n hävinnyt) ei voisi edes maistella viinejä. Siksi emme siis ole autolla käyneet viinitiloilla. Nyt menimme ajoissa Santa Cruziin ja varasimme heti viinitilakierroksen. Ainoa vapaa oli kävelymatkan päässä ja alkoi 40 minuutin kuluttua siitä, kun saavuimme b&b:lle. Eli pikainen rinkan pudottaminen huoneeseen ja heti kävelemään kohti viinitilaa.

Viña Laura Hartwig oli kaupungin laidalla ja oikein kivannäköinen paikka. Ympärillä näkyi kukkuloita ja tietysti viiniköynnöksiä kaikkialla. Tilalla oli myös hevosia ja esittelykierroskin tehtiin osaksi hevoskärryillä. Tämän tilan päätuotteet olivat Cabernet Sauvignon ja Carménère. Viininvalmistus käytiin yksityiskohtaisesti läpi ja saimme maistaa suoraan tankista Cabernet Francia, jota ei sellaisenaan edes myydä, vaan siitä tehdään sekoitteita. On kuulemma liian tymäkkää myytäväksi. No, eipä se kummoista tosiaan ollut. Kellarissa näimme ranskalaisia ja amerikkalaisia tammitynnyreitä. Lopuksi tietysti maisteltiin. Saimme maistaa kolmea eri punaviiniä, joista viimeinen oli jonkin sortin premium ja tarjoiltiin kristallilasista. Kaikki kolme maistuivat jokseenkin samalta, emmekä pitäneet yhdestäkään. Olimme silti ainoat, jotka joivat kaikki viininsä. Kierroksella oli mukana mm. chileläinen connoisseur, joka suunnilleen sylki kaksi ensimmäistä lasiin ja joi kolmannen kehuen sitä maasta taivaaseen. Tyyppi vaikutti teeskentelijältä ja meille tuli juntti olo.

Laura Hartwigin viiniä

Huonojen viinien jälkeen käväisimme kämpällä ja lähdimme etsimään ravintolaa. Päädyimme vanhan viinitilan sisäpihalle perustettuun ravintola-alueeseen, jossa oli viisi eri ravintolaa. Löytyi italialaista, argentiinalaista, perulaista, chileläistä ja riistaravintola. Päädyimme perulaiseen, josta saimme reissun parhaat ateriat. Otin lammasta korianterikastikkeessa ja Ville söi kanaa kummallisesti maustetussa keltaisessa kastikkeessa. Jälkkäriksi söimme mahtavat juustokakut kolmella eri hedelmäkastikkeella. Viinin valitsimme sillä perusteella, että ravintolan ikkunasta näkyi ne köynnökset, josta se oli tehty. Ja olikin erinomainen Sauvignon Blanc.

Maailmanluokan juustokakku

Seuraavaksi oli jälleen pitkä ajopäivä La Serenaan, joka on Santiagosta pohjoiseen viitisensataa kilometriä. Siellä maiseman piti olla paljon kuivempaa ja karumpaa.

- Señores Finlandeses

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Chile 7: Chilen Nauvo ja koskenlaskua

Hola amigos!

Chiloén saarelle pitää mennä lautalla ja nyt on turistisesonki. Se tarkoitti pitkää lauttajonoa. Ei se onneksi silti mikään Nauvo juhannuksena ollut. Lauttamatka maksoi n. 17 euroa ja kesti puoli tuntia. Meillä oli majoitus Ancudin kaupungista Chiloén pohjoisrannikolla. Kesti jälleen melko pitkään löytää perille, voisivat tosissaan vähän panostaa kyltteihin. Talo oli melko ankea ja keskellä aaltopellistä tehtyjä slummihökkeleitä. Silti se oli sisältä parempi kuin Curarrehuen paikka, tämä oli sentään siivottu. Ja omistaja oli erittäin leppoisa mummo, joka puhui niin hitaasti espanjaa, että ymmärsin hyvin. (Aluksi tässä luki "ymmärsimme", mutta Ville halusi rehellisyyden nimissä vaihtaa sen yksikkömuotoon :)

Paikallinen Nauvon lautta
Majapaikan löydettyämme lähdimme bongaamaan pingviinejä. Niiden lähelle ei pääse kuin veneellä, joten rannalta järjestettiin veneretkiä. Niitä teki useampi operaattori, mutta kaikkien retket olivat täynnä siltä päivältä. Osalla oli jopa lappu ikkunassa "ei enempää retkiä tälle päivälle, emmekä tiedä kenellä olisi". Jäimme siis rannalle ruikuttamaan. Kävelimme rantaa hieman pidemmälle ja huomasimme, että pingviinithän näkyvät rannalle asti. Pingviinisaaret olivat siis kirjaimellisesti kivenheiton päässä. Tyydyimme zoomailemaan rannalta. Tässä kohtaa harmitti, että unohdin tuliterät kiikarini kotiin. Illalla söimme jälleen hyvää kalaa, tällä kertaa ilman abalonea.

Tämän lähemmäs pinguja ei päästy

Nerokkaasti nimetty kioski
Meillä oli suunnitelmana käydä kävelemässä Chiloén kansallispuistossa, mutta heräsimme kaatosateeseen. Kansallispuiston poluista oli varoiteltu, että ne ovat kuivallakin kelillä mutaisia. Päätimme siis muuttaa suunnitelmaa. Lähdimme heti aamusta pois Chiloélta, ennen lauttaruuhkaa. Ajoimme takaisin Puerto Varakseen ja siellä turisti-infoon. Saimme varattua koskenlaskua tunnin päähän. Ehdimme kirjautua hotelliin ja syödä katukioskista tacot, kun minibussi jo odotti meitä. Meidät vietiin 40 kilometrin päähän, jossa australialainen opas kävi läpi turvallisuusasiat ja antoi varusteet.

Minibussilla mentiin vielä pieni matka Río Petrohúen rantaan, jossa kumivene työnnettiin vesille. Harjoittelimme vedessä jonkin aikaa ryhmätyöskentelyä, jotta homma onnistuisi sitten koskessa. Tiimi toimi hyvin, vaikka veneen porukka oli hyvinkin kansainvälistä. Meitä oli australialainen opas, me 2 suomalaista, 2 brassia, ja chileläis-amerikkalainen isä poikansa kanssa. Koski oli luokkaa 3, mutta koska satoi ja aamulla oli satanut vielä enemmän, oli siinä normaalia enemmän vauhtia. Se oli meille aloittelijoille oikein sopiva, kivien yli pompittiin ja välillä ryskytti reippaasti. Vain kerran meinasin pudota veneestä, kun ajoimme kylki edellä kiveen. Puolessavälissä reissua oli myös paikka, josta sai kalliolta hypätä koskeen. Oppaat sitten "pelastivat" melalla muutamaa metriä alempana. Siinä kohtaa virta ei tosin ollut kovinkaan voimakas. Koskelta ei valitettavasti ole kuvia, koska ainoa kamera GoPro oli videokäytössä. Tässä Youtube-linkki astetta kovempaan raftingiin. Meno oli samankaltaista, mutta toki kevyempää. Kaikkiaan koskenlasku eli rafting oli älyttömän hauskaa ja aiomme mennä uudestaan joskus. Onnistuukohan Suomessa?

Raftingin jälkeen bussi vei meidät takaisin Puerto Varakseen ja hulppeaan neljän tähden hotelliimme. Seuraavaksi päiväksi meillä oli suunnitteilla pitkä ajopäivä ja käyntejä vuoden 1960 maanjäristyksen olennaisimmilla paikoilla.

Chau!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Chile 6: Vaijeriliukua ja mystisiä mereneläviä

Buenas tardes!

Olimme nähneet jo edelliseltä vuorelta Volcán Osornon, joten päätimme poiketa siellä, olihan se muutenkin matkan varrella. Siellä oli mahdollisuus mennä ziplinellä (en tiedä mikä se on suomeksi, vaijeriliuku?) vuorta alas. Eikä tarvinnut edes itse kiivetä ylös, hiihtohissillä pääsi. Eilisen hapot olivat vielä pohkeissa sen verran vahvasti läsnä, ettei hissilipussa pihistely edes käynyt mielessä.

Volcán Osorno

Ziplineen pääsyssä oli viivettä, koska vuorella oli aamupäivällä ollut pilviä ja varattuja aikoja oli siirretty eteenpäin. Puolitoista tuntia kului kuitenkin mukavasti, koska vuorella oli pikku ravintola, jota piti todella mielenkiintoinen heppu Francisco. Hän oli matkustellut paljon ja asunutkin mm. Bahamalla ja Tsekissä. Kuulimme myös Volcán Calbucon purkauksesta, jota kuvattiin Osornolta: Youtube-linkki. Se peitti myös Osornon rinteet tuhkaan 15-30 cm paksuudelta. Francisco oli naureskellut turisteille, jotka taistelivat pakenemis- ja kuvaamisvaistojensa kanssa, kun viereisen tulivuoren huippu räjähti ja puski tuhkaa 12 kilometrin korkeuteen ja Buenos Airesiin asti.

Vaijerin varassa vuorenrinnettä alas viipottaminen oli taas älyttömän hauskaa. Osornolla oli neljä vaijerilinjaa, joista toinen oli niin pitkä, että ehdin hieman pohtiakin tilannetta. Roikuin vaijerin varassa toisella puolella maailmaa 10 metriä tulivuoren rinteen yläpuolella. On mahtavaa, että sellainen on nykymaailmassa mahdollista. Niin ei todellakaan ole kauaa ollut. Ziplinen lopuksi saimme ensimmäisen chileläisen Youtube-seuraajamme!

Osornolta ajoimme Puerto Varakseen illallista ja yöpymistä varten. Söin sekä alku- että pääruuan joukossa abalonea, josta en tiennyt mitä se on. Tekstuuri oli hieman epämääräinen, mutta maku ihan ok. Myöhemmin kävi ilmi, että se on jonkin sortin merietana ja näyttää tältä. Saattaa jäädä ensi kerralla tilaamatta. Seuraava suunta meillä oli Chiloén saari Tyynenmeren rannalla. Siellä toiveissa oli nähdä pingviinejä.

Mitäs tuijotat? Etkö oo ennen alpakkaa nähny? No itse asiassa en.
- El jefe de viajes

lauantai 13. helmikuuta 2016

Chile 5: PPP vs. Volcán Casablanca

Round 1, fight!

Pucónin ruuhkat kävivät sen verran pahasti hermoon, että varasimme kaksi yötä hiihtokeskuksesta. Siellä ei näin kesällä tietenkään ole pahemmin ruuhkaa tai oikeastaan mitään muutakaan, niin saimme olla rauhassa. Menimme hiekkateitä, joista näkyi alueen järvet kauniisti, eikä ollut tietulleja. Sinne saavuttaessa keli oli melkoisen karmea, koko paikka oli pilven sisällä ja vettä tihutti. Kysyimme respasta, voisiko seuraavana päivänä kavuta viereisen vuoren päälle. Vastaus oli ei, koska sää pysyisi samana.

Aamulla kuitenkin aurinko paistoi ja linnut lauloivat, joten aamupalan jälkeen lähdimme kapuamaan kohti Volcán Casablancan huippua. Kävelimme myös ensimmäisen pätkän, jonka olisi päässyt autollakin. Tämä kävi myöhemmin kaduttamaan. Parkkipaikka oli näköalatasanteella, josta näki muinaisen kraaterin. Ylitimme kraaterin ja nousimme sen jyrkkää vastareunaa ylös. Sen jälkeen tuli pari kilometriä "tasankoa", joka kuitenkin oli paikoin melkoisen jyrkkää nousua. Tasankopätkän jälkeen alkoi armottoman jyrkkä loppurutistus huipulle. Siihen meni meiltä arviolta 2 tuntia.

Uhmakkaat kiipijät, taustalla vastustaja
Matkalla ylitimme pieniä jäätiköitä

Huipulla odotti palkintoja. Ensimmäinen ja tärkein oli se, että kiipeäminen loppui vihdoin. Muita palkintoja olivat huipun vieressä pikkuhiljaa sulava jäätikkö, näkymät monelle eri tulivuorelle sekä Argentiinaan, vieraskirja (ei muita suomalaisia) ja viereiselle huipulle laskeutunut kondori. Vietimme huipulla jonkin tovin eväitämme napostellen ja viimeisiä vesipisaroitamme laskeskellen.


Casablanca valloitettu!

Andienkondori, suurin lentävä lintu

Laskeutuminen oli kevyempää, mutta todella tarkkana siinä sai olla irtonaisilla laavakivillä jyrkässä rinteessä. Myös laskeutuminen tuntui loputtoman pitkältä. Kaiken kaikkiaan meillä meni huipun valloittamiseen seitsemän ja puoli tuntia. Tähän projektiin meillä oli yhteensä 6 desiä vettä. Hotellilla holmaisimmekin samantien molemmat n. litran lisää, välillä hengittämättä.

Pyllymäkeä jäätiköllä

Seuraavana aamuna jätimme hiihtohissit taaksemme ja otimme suunnaksi Puerto Varaksen (Varkaan?) turistikaupungin.

K.O. PPP wins!
.

torstai 11. helmikuuta 2016

Chile 4: Ruuhcón ja hinta-laatusuhteeltaan maailman paras lentonäytös

Buenas!

Huonosti nukutun yön jälkeen ajoimme ruuhkassa Pucóniin, jossa meillä oli seuraava, huomattavasti parempi majoitus. Jälleen kerran sen löytäminen tuotti vaikeuksia. Chileläiset hotelliyrittäjät voisivat tosissaan panostaa kyltteihin ja katunäkyvyyteen. No, lopulta paikka löytyi ja saimme hienon huoneen. Siinä oli king size -parisänky ja yksi tavallinen kapea sänky. Äärimmäisen tiukan KSP-kisan seurauksena jouduin nöyrtymään pieneen sänkyyn. Ville tietysti valitteli, että king size oli jopa epämiellyttävän suuri. Kävimme pastapaikassa lounaalla, joka oli kyllä hyvää, mutta vähän turhan kevyttä. Poikkesimme myös rymyretkiä myyvässä toimistossa kysymässä Villarrica-tulivuoren kiipeämisestä ja koskenlaskusta. Seuraavan päivän kiipeilyretket oli loppuunmyyty ja sikakalliita, joten emme ottaneet sellaista. Koskenlasku jäi mietintään.

Illaksi ajoimme ruuhkassa Villarrica Air Showhun. Sisäänpääsy maksoi meiltä kahdelta huikeat 2000 pesoa eli  alle 3 euroa. Taivaalla pärisi lähinnä Cessnoja, joilla tehtiin yleisölennätyksiä. Pari temppuhyppyä laskuvarjollakin näkyi. Jonkin tovin odotuksen jälkeen argentiinalainen taitolentoryhmä lähti taivaalle ja veti huikean esityksen voltteineen, syöksykierteineen ja n. 45 asteen sivuluisuineen siipi metrin korkeudella maan pinnasta. Yritimme sen jälkeen päästä helikopterin kyytiin yleisölennolle, mutta ne olivat jo loppuneet siltä päivältä. Cessna-lennot olivat niin huonosti organisoituja, ettei meille missään vaiheessa selvinnyt, miten niille olisi päässyt. Mua ei se niin kauheasti kiinnostanut, koska työkseni istun Cessnassa ja katson, kun muut lentää. Villekään ei sitten vaivautunut menemään, koska jono oli pitkä eikä lipunmyyntiä näkynyt missään. Airshown jälkeen ajoimme ruuhkassa takaisin Pucóniin. Kolme ruuhkassa istumista päivässä riitti meille ja päätimme lähteä väljemmille seuduille.

Noinko päin sillä varjolla pitäis tulla alas?
Argentiinalaiset lentää tyylillä

Kertoiko opettaja, että tuo on sopiva kallistus noin matalalla?
Hasta luego!

- El piloto internacional

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Chile 3: Vihamielisiä kasveja ja turistikaupunkien ruuhkaa

Laguna Blanca ja pari jotain tyyppiä
 Aamulla päätimme käydä Laguna Blancalla, joka oli majapaikkamme omistama yksityinen järvi korkeammalla laaksossa. Autolla ei päässyt perille asti, koska tie muuttui ajokelvottomaksi. Neliveto kunnon maavaralla olisi ollut tarpeen. Jatkoimme siis jalan. Muutaman tunnin jälkeen saavuimme järvelle ja meidät palkittiin upeilla maisemilla ja mukavalla uintipaikalla. Vesi oli tietysti kylmää, mutta Suomen kesässä uineille siedettävän lämpöistä. Ja kyllä virkisti! Ikävä puoli pitkässä kävelyssä oli pienet takiaiset, joita tarttui sukkiin ja kenkiin mielettömiä määriä. Luovutin niiden kanssa palattuamme autolle, koska irti revittäessä ne jättivät pieniä piikkejä jälkeensä. Heitin siis sukkani roskiin, koska takiaistilanne oli niin toivoton.

Kasvikunnan viheliäisintä porukkaa
Laguna Blancasta lähdimme kohti Pucónia, mutta emme (epäluotettavan navigaattorin mukaan) nopeinta reittiä, joka olisi kiertänyt motarin kautta, vaan oikoreittiä Parque Nacional Conguillíon läpi. Puisto sisältää todella komean Volcán Llainan, joka tarjoilikin tyylikästä taustaa ajelulle lähes koko matkan. Tie puiston läpi oli pitkälti yksikaistainen, ja koska on huippusesonki, autoja tuli vastaan jatkuvasti. Siinä sitten odoteltiin ja peruuteltiin ja otettiin tiukemmissa paikoissa peilejäkin sisään. Tehtiin myös pikku kävelyreitti, josta näki kosken ja jännästi kuluneita kallionseinämiä.

Tulivuori Llaina ja tuhka-autiomaansa
Kello 21 saavuimme Villarricaan, josta oli vielä pitkälti matkaa hostelliimme. Pysähdyimme kuitenkin siellä, koska nälkä alkoi käydä armottomaksi. Saimmekin mahtavan herkulliset pizzat täpötäydessä, meluisassa ja kuumassa ravintolassa. Tunnelma oli aito. Matka jatkui ruuhkassa, koska Villarrica ja viereinen Pucón ovat Chilen ykkösturistikohteita ja nyt on tosiaan huippusesonki. Aamuisin KAIKKI ajavat omilla autoillaan rannalle ja iltaisin KAIKKI tulevat sieltä pois. Teiden kapasiteetti riittää ehkä neljäsosaan automäärästä. Oisko jokin ratikka/juna tai edes kätevä bussiyhteys mitään? Ville jo suunnitteli muuttavansa Pucóniin vesibussiyrittäjäksi.

Hostellimme oli Curarrehuen pikkukylässä, jonka asukkaista 80% on Mapuche-intiaaneja. Kai suomeksi saa vielä sanoa "intiaani"? Majapaikkamme oli aivan hirveä. Kylppäreiden lattiat olivat limaisia ja joka paikka täynnä hiuksia. Huonetta ei ollut vaivauduttu imuroimaan, kaikki hyllyt olivat paksun pölyn peitossa. Paikan omistaja oli kännissä, missä nyt ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kertonee, ettei toiminta ollut kovinkaan ammattimaista. Talo oli ikivanha ja nitisi ja paukkui joka askeleella. Vieressä oli paloasema, joka vihelsi "isoon pilliin", kun se avasi ovensa ja paloautot lähtivät liikkeelle. Heräsimme siihen yöllä ja ajattelimme sen olevan maanjäristyshälytys. Viereisen huoneen itäeurooppalaisen näköinen kaveri (takatukka eli tsekkiruoska ja kaikki) luuli sodan syttyneen. Kävi vähän sääliksi, kun mietimme, että hän saattoi olla ukrainalainen. Paikalliset eivät kuitenkaan hälytyksestä aktivoituneet, joten painuimme takaisin pehkuihin.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli Villarrica International Airshow.


tiistai 9. helmikuuta 2016

Chile 2: Tangoa leirinuotiolla

Señores pasajeros,

Valparaisosta otimme seuraavaksi kohteeksi Talcan, joka sijaitsee päätien eli Panamericanan varrella ja keskellä viinialueita. Tavoitteena oli käydä illalla viinitilalla kierroksella, mutta eihän se onnistunut, koska ryökäleet sulkevat ovensa klo 18. Kuka sitä nyt päivällä joisi viiniä, varsinkin kun ei niille tiloille pääse kuin autolla. Lisäksi täällä on rattijuopumusraja 0, eli kuskiksi uhrautunut ei voisi edes maistella. Matkalla poliisi pysäytti meidät, ei tosin puhalluskoetta varten. Tutkivat vain auton ja kuskin paperit. Viitisen minuuttia konstaapelit pohtivat suomalaista ajokorttia, mutta kyllä se lopulta kelpasi. Onneks ei oltu Meksikossa, ois jännittänyt hiukan enemmän.

Talcassa meillä oli majatalon isäntänä Cristian, jolla oli 80-luvulla ollut turkulainen kirjekaveri Seija. (Terveisiä vaan Seijalle!). Sen myötä hän tiesi melkoisen paljon Suomesta ja tultiin hyvin juttuun. Oltiin vasta toiset suomalaiset vieraat mitä hänellä on ollut. Illalla menimme pihviravintolaan ja otimme kahden hengen "mixed grill" -annoksen. Miten tämän nyt nätisti sanoisi, hirveetä paskaa. Huonolaatuisia pihvejä ja kanankoipia, iljettäviä makkaroita (myös sisäelimistä tehtyjä) ja perunaa. Eikä mitään mausteita, ei edes suolaa. Hämärästi muistan pettyneeni mixed grilliin muutaman kerran aiemminkin, ei koskaan enää.

Talcasta suuntasimme kohti vuoristoa ja keskellä-ei-mitään olevaa majapaikkaamme Curacautínin seudulla. Kävimme matkalla Los Angelesissa kauppakeskuksessa syömässä ja keräämässä tarpeita vuoristoseikkailua varten. Kauppakeskuksessa oli food court, mutta melkein joka kojulla oli samaa sapuskaa tarjolla. Chileläiset ilmeisesti haluavat syödä vain hot dogeja, hampurilaisia ja ranuja. Otimme salaatit, jotka olivat todella surkeita, nahistunutta salaattia ja pakastemaissia. Poikkesimme tulivuoren kraaterissa ytimekkäästi nimetyssä Reserva Nacional Malalcahuello-Nalcasissa. Juoksimme hiekkaista rinnettä alas, mutta ylös kiipeäminen oli rankkaa pehmeässä hiekassa. Kraateri oli muodostunut joulupäivänä 1988, kun tulivuori Lonquimay purkautui, joten sen nimi oli Crater Navidad (joulumonttu).

Crater Navidad

Kraaterihikoilu takanapäin ryhdyimme etsimään majapaikkaamme Laguna Blancaa (valkoinen laguuni). Paikalliskarttojen ja navigaattorin yhteisopastuksella se löytyi lopulta. Perillä meitä yritettiin kusettaa. Olimme varanneet kahden hengen huoneen 50 eurolla. Ilmoittivat, että huonetta ei ole, vaan joudumme ottamaan kaksi yhden hengen huonetta ja täten hinta on 120 euroa. Emme tietenkään suostuneet ja pitkällisten radiopuhelinneuvottelujen jälkeen hinta putosi 60 euroon, kun olimme jo lähdössä pois. Kuvittelivat varmaan, ettemme uskaltaisi lähteä, kun alkoi olla pimeää ja päätiellekin oli matkaa 20 km, saati sitten seuraavaan hotelliin. No, onnistuivat kuitenkin ryöstämään meidät törkyhintaisella illallisella, johon kuului lähinnä leipää.

Kaikki tämä oli kuitenkin vaivan ja rahan arvoista, koska illalla syttyi leirinuotio ja koko väki kokoontui sen ympärille. Eräs argentiinalainen vieras toi kitaran ja alkoi laulaa täydellä tunteella (silmät kiinni ja niin, että laulu raikasi laakson seinämistä) tangoa ja muita kotimaansa lauluja. Tähtitaivas oli huikean kirkas ja vuorten takaa välkkyi salamoita. Juttelimme pitkään 72-vuotiaan chileläisen ukon kanssa, joka kertoi maanjäristyksistä ja Pinochetin ajasta. Pinochetista hänellä oli ilmeisen epäsuosittu mielipide, että sotilasjuntta sai aluksi aikaan paljon hyviä uudistuksia. Hänen mukaansa sen vain olisi pitänyt luopua vallasta aiemmin. Tätä ei kuulemma saa kuitenkaan ääneen sanoa. Leirinuotiolla oli myös amerikkalainen, sveitsiläinen ja tietysti saksalaisia (ne on kaikkialla). Kielinä vaihtelevasti espanjaa, saksaa ja englantia.

Näkymä majatalon pihalta

Savulta haisten painuimme pehkuihin pohtimaan, miten päästä seuraavana päivänä Pucóniin, joka on Chilen suosituin turistikohde.

Hasta luego!

- J & V

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Chile 1: ValpaRaisio, satama-allas, jolla on kaupunkioikeudet

Hola!

Finnairin lennosta Madridiin ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Kolmen ja puolen tunnin odotus Madridissa sujui ripeästi, koska jouduttiin vaihtamaan terminaaliakin junalla. Ville sai myös neuvoteltua meille paremmat paikat Santiagon-lennolle. Alunperin meidät oli laitettu eri riveille ja koneen huonoimmille paikoille (lähde: Seatguru), mutta pääsimmekin exit-riville vierekkäin. LAN Airlinesin Dreamliner oli sisältä tyylikäs ja konetyypin mukavuusaspekteja ei ole liioiteltu. Kosteampi ilma ja kovempi paine matkustamossa tuntui ratkaisevasti mukavammalta. 14 tuntia sujui melko rattoisasti osittain nukkuen ja osittain Laivanupotusta moninpelinä pelaten, koneen viihdelaitteistolla siis! Karu totuus on, että lanitimme LAN Airlinesin koneessa. Villen vierustoverina oli chileläinen Andrés, jonka kanssa juttelivat pitkät tovit. Saapuminen Santiagoon oli huikean hieno, koska Andeilla ei ollut pilviä ja vuoristoa näkyi todella kauas.

Santiagon lentoasemalla kaikki toimi mainiosti ja saatiin ripeästi alle Volkswagen Gol. Ei ole typo, täällä se automalli todellakin kirjoitetaan ilman f:ää. Yritin mainita auton tarkistuksessa, että tosta on pudonnut kirjain, mut mulle vain naurettiin :( Syötiin ekalla huoltoasemalla hodarit, joissa oli avokadoa. Ihan jees, mutta ei mitään ihmeempää herkkua. Matka Valparaisoon meni tullimotaria pitkin nopeasti, mutta itse kaupungissa oli todella vaikeaa ja hidasta navigoida. Kesti puolitoista tuntia löytää hotellille. Suurin syy oli navigaattorin virheelliset ohjeet. Toiseksi suurin syy oli tietyöt, joiden takia normaali reitti hotellille oli suljettu. Kolmanneksi suurin syy oli, ettei kyseinen hotelli/guesthouse ollut laittanut minkäänlaista kylttiä edes oveensa. Kävimme illalla vielä kävelemässä Valparaison keskustassa ja syömässä erittäin herkulliset ateriat. Ville otti pihvin ja mä söin paistia perulaisittain korianterikastikkeella. Seuraksi vielä pullo paikallista Carmenere-punaviiniä, röh röh.

Valparaíso

Valparaiso ei todellakaan ollut mikään miellyttävä kaupunki kivasta katutaiteesta huolimatta, joten lähdimme heti aamusta ajamaan kohti etelää. Suuntana Maipo Valley, joka on kuuluisa viineistään.

Katutaidetta


Tätä oli lähes joka kadulla

Hasta la proxima vez,

- Jefes andinos

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pakko päästä pois palaa ruutuun!

¡Buenas tardes señores pasajeros!

Suomen talvi tuli vihdoin ja kävi päälle, joten tuli Pakko Päästä Pois™ täältä. Pohdimme pitkään matkakohdetta, Malediivit + Sri Lanka oli syvällisen tutkinnan alla. Lopulta kuitenkin päädyimme ostamaan lentoliput Chileen, lähinnä koska Sri Lanka muistuttanee liiaksi Intiaa. Helmikuun alussa on lähtö ja tuttuun tapaan blogia ja videota on tulossa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:
 
Kuva Davide Guallini, Wikimedia Commons
- El capitán

maanantai 2. helmikuuta 2015

PPP suosittelee: Banff & Jasper, Alberta, Kanada

Tällä kertaa PPP suosittelee jälleen luontokohdetta, mutta hieman viileämmästä ilmastosta pitäville.
Kalliovuoret kutsuvat roadtripille
Albertan provinssin ykkösnähtävyydet Banff ja Jasper National Park antavat mahdollisuuden kuvitella, miltä Suomessa näyttäisi, jos täällä olisi vuoria. Paikka tarjoilee komeita laaksoja, turkooseja järviä ja havumetsää. Talviaktiviteettimahdollisuudet ovat ilmeisen hyvät, mutta kävimme loppukeväästä, joten en osaa niistä kertoa. Hyviä vaellusreittejä on pilvin pimein. Majoitus- ja ruokapaikkavalikoima on hieman köyhähkö, joten tukikohdaksi voi harkita Edmontonia tai Calgaryä, jotka ovat lähimmät isot kaupungit. Vuokra-auto on täälläkin ehdoton, koska puistot ovat valtavia ja etäisyydet pitkiä, kuten Kanadassa muutenkin.
Melkein kotoista maisemaa
Paikallinen mesikämmen, musta variantti

tiistai 20. tammikuuta 2015

PPP suosittelee: Kangaroo Island, South Australia

Ensimmäinen "PPP suosittelee"-kohde on Etelä-Australian helmi Kangaroo Island.

 


Vajaa 100 km Adelaidesta lounaaseen sijaitseva Kangaroo Island on mahtava kohde luontomatkailijalle. Nimensä mukaisesti Kengurusaarella näkee kenguruja, mutta huomattavan paljon myös muuta elämää. Sinne pääsee autolautalla, joten vuokra-auton hankkineet voivat kätevästi liikkua myös saarella. Heti Penneshaw:ssa, joka on ensimmäinen kylä lautalta saapuessa, on tarjolla iltaisin pingviinikierroksia. Meluisat, pahanhajuiset ja kömpelöt linnut ovat ehdottomasti näkemisen ja kuulemisen, vaan eivät välttämättä haistamisen arvoisia. Saarelta löytyy myös koalansuojelualueita, joissa kyseisiä valekarhuja pääsee lähes satavarmasti näkemään. Kävin uimassa Emu Bayn rannalla, jossa näki delfiinejä. Muitakin hyviä uimarantoja saarella muistaakseni on, mutta Emu Baytä voin ainakin suositella. Majoitus Kengurusaarella on surkeahkoa ja hintavaa, mutta ajoissa varaamalla saanee kelvollisen huoneen kohtuuhintaan.

Saarelle kulkeva autolautta
Emu Bay
Pingviinivaara!



maanantai 19. tammikuuta 2015

PPP Etelä-Afrikka nyt YouTubessa

Aloha!

Sain vihdoin aikaiseksi lisätä Etelä-Afrikan jaksot YouTubeen. Ne löytyvät tutusta osoitteesta youtube.com/pakkopaastapois. Lähipäivinä on tarkoitus myös elävöittää tätä blogia hieman Virallisten™ PPP matkasuositusten muodossa. Esittelemme yksittäisiä hienoja ja käymisen arvoisia paikkoja maailmalta, joista meillä on omakohtaista kokemusta, vaan ei PPP-materiaalia. Pysykäähän linjoilla!

maanantai 27. toukokuuta 2013

PPP Arabia nyt valmis ja YouTubessa!

Tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta nyt olemme perillä. PPP Arabia on kokonaisuudessaan nähtävillä jälleen oikean reunan linkeistä tai nyt myös YouTubesta. (http://youtube.com/pakkopaastapois) Nelosjaksossa hämmästellään kulttuurieroja niin huvipuistojen, pyhien paikkojen kuin liikenteenkin suhteen.

Pakko Päästä Pois -sarjan tulevaisuus on vielä hämärän peitossa. Uutta matkaa ei ole suunnitteilla, eikä sellaista enää tänä vuonna suunnitellakaan. 2014 teemme luultavasti jotain. Sitä odotellessa lisäilemme myös Etelä-Afrikan jaksot YouTubeen kaiken kansan nähtäväksi.

torstai 6. joulukuuta 2012

PPP Arabia 3 nyt saatavilla!

Pakko Päästä Pois tarjoilee adventtiviihdettä jälleen yhden jakson verran. Tällä kertaa seikkaillaan Masirahin saarella ja Salmahin ylängöllä. Latauslinkki löytyy tuosta oikealta. En kehtaa lupailla nelosjakson julkaisuaikataulusta mitään, tulee kun on tullakseen.

As always, English subtitles are included in the file.

torstai 23. elokuuta 2012

PPP Arabia 2 julkaistu!

Pakko päästä pois - Arabia -saagan toinen osa on nyt saatavilla. Linkki löytyy tutusti tuosta oikealta palstalta. Kolmannen jakson julkaisuaikataulusta en uskalla antaa takeita, mutta kyllä se sieltä tulee.

Kakkosjaksossa pääosaa näyttelevät vuohet, hiekka ja parta.

Episode 2 also has English subtitles inbuilt. Just enable them from your player.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Pakko Päästä Pois - Arabia on vihdoin täällä!

Lämmin tervehdys viileästä Suomen kesästä!

PPP Arabian jakso 1 on vihdoin ja viimein katsottavissa! Viivästyksiä aiheutui monenlaisista syistä, joista merkittävin on toki laiskuus. Jakelukanava ja -tapa on vanha tuttu, eli 720p-versio suoraan ladattavissa. Erona on, että tällä kertaa video on paketoitu .mkv-tiedostoon ja se sisältää tekstitykset.

Ensimmäisessä jaksossa juhlitaan Villen 30-vuotispäiviä, lennetään Dubaihin bongailemaan maailmanennätyksiä ja aloitetaan maasturilla päristely Omanissa. Luvassa on ammattimaisia juoma-arvosteluja, maailmanluokan autiomaa- ja vuoristomaisemia sekä kyseenalaisen laatuista huumoria. Osan jakson musiikista on tuottanut Tornadoz, siitä kunniamaininta hänelle.

Jakson voit ladata oikealta palstasta löytyvästä linkistä. Kakkosjakso on tekstityksiä lukuun ottamatta valmis, joten sen voi odottaa ilmestyvän melko pian. Yhteensä jaksoja on tulossa 4.

A note to our non-Finnish-speaking audience: This episode includes English subtitles, but you have to enable them in your player. Example: Navigate -> Subtitles -> English. The subtitles are translated by me, and have not been corrected by anyone, so there might be some mistakes. Corrections are welcome.

perjantai 2. syyskuuta 2011

PPP Arabia on tulossa!

Tervehdys pitkästä aikaa!

Emme ole hukkuneet tallenteisiin ja efektipörinöiden syövereihin, vaan kaikessa hiljaisuudessa tuotanto on edennyt. Meillä on kaksi jaksoa lähes valmiina, mutta jakelukanava on edelleen avoimena. Tässä teille kuitenkin toistaiseksi tuntemattomana ajankohtana ilmestyvän ykkösjakson traileri: PPP Arabia E01 Trailer

Lisää infoa tulossa, kunhan hommat selkenevät jakelun osalta, joten pysykäähän virtuaalikorvat höröllä!

torstai 25. marraskuuta 2010

Arabia 9/9: Paluu vapauteen

19.11.

Abu Dhabista käänsimme Hyundain nokan ensin kohti Jumeirahia, jossa poikkesimme katsomaan Dubain övereimmät hotellit eli Atlantis The Palmin ja Burj Al Arabin. Atlantis on siis rakennettu palmunmuotoisen keinosaaren päähän ja erottuu kyllä edukseen katukuvasta. Emme kirjautuneet sisään, vaan tyydyimme ihailemaan sitä ulkopuolelta. Burj Al Arabin lähelle ei rahvasta päästetty, jouduin tyytymään kuvan nappaamiseen portilta. Halvin tapa päästä sisään on varata 70 euron teehetki. Lounaalla kävimme läheisessä Mall of the Emirates –ostoskeskuksessa, jossa on mm. laskettelukeskus ja 2 hotellia. Myös reissun viimeiset eväät tuli napattua marketista mukaan. Loppupäivä meni Ras-al-Khaimahiin ajaessa ja siellä hotellin uima-altaassa.

20.11.

Lähdimme Ras-al-Khaimahista heti loistavan aamupalan jälkeen kohti Dibbaa, josta olimme varanneet rantaresortin. Syy, miksi moiseen sorruimme, oli resortilla toimiva sukelluspulju, josta saimme vuokrattua snorkkelit. Heti rannan tuntumassa oli paljon korallia ja värikkäitä kaloja, mutta hiukan liian matalaa. Syvemmällä taas oli pelkkää hiekkaa ja meduusoja. Tyydyimme siis katselemaan kalojen puuhastelua matalissa vesissä. Paras bongaus oli noin puolimetrinen, pienieväinen lihava vonkale, jolla oli korallikuvio selässä ja samanlainen naama kuin pallokalalla. Resortin ravintolassa söimme epämääräisen illallisen (mahdollisesti pilaantuneita katkarapuja) ja yhtä epämääräisen aamiaisen kärpästen häiritessä ruokailua.

21.11.

Ei hirveästi mainittavaa: ajoimme Dubaihin, otimme KYLMÄN hotellin (termostaatti 5 asteessa!) ja vietimme loppupäivän shoppaillen ja herkutellen.

22.11.

Yöllä ennen lentoa saimme vielä loppusilauksen Air Balticin hienosta palvelusta, kun meiltä nyhdettiin laukkumaksut, vaikka niiden piti sisältyä "pakettimatkan" hintaan. Air Baltic siis markkinoi lento+hotelli-pakettia sillä verukkeella, että silloin ei tarvitse maksaa laukkumaksua. Kävi ilmi, että pakettiin kuuluu laukkumaksut vain yhteen suuntaan. No, kukapa sitä likaisia vaatteitaan enää takaisin Suomeen haluaisi tuoda? Pakko päästä pois suosittelee välttämään Air Balticia.

Pienenä yhteenvetona Oman oli erittäin hieno, suosittelemme lämpimästi erityisesti offroadin ystäville! Emiraatit ei niinkään, hiekkaa ja pilvenpiirtäjiä. Omanissa majoitus on todella kallista, mutta oikeastaan kaikki muu halpaa. Emiraateissa taas kaikki muu paitsi bensa on kallista. Englannilla pärjää molemmissa maissa loistavasti ja paikalliset ovat Omanissa varsin ystävällisiä. Emiraateissa paikalliset ovat pieni vähemmistö ja omissa oloissaan, joten heihin ei matkailija helpolla törmää saati tutustu. Meidän ainoa kontaktimme emirateihin oli tervehtiminen passintarkastuksessa. Molemmat maat ovat erittäin turvallisia, varmasti turvallisempia kuin Suomi. Ainoa vaara tulee liikenteestä, joka sekin on kohtuullista muualla kuin Sharjahissa.

Islam ei matkailijaa häiritse lainkaan, paitsi ehkä Ramadanin aikaan. Minareeteista ilmoille kajahtavat rukouskutsut lähinnä tuovat itämaista tunnelmaa kadulle. Toinen asia on, miten sen varjolla ihmisiä alistetaan ja hakataan ja kuinka paljon tämä matkailijaa ahdistaa. Minua henkilökohtaisesti aika paljon. Jopa niin, että viimeisinä päivinä halusin mahdollisimman pian pois islamilaisen Sharia'a-oikeusjärjestelmän vaikutusalueelta. Mieli ei kohentunut tällaisia uutisia lueskellessa: http://gulfnews.com/news/gulf/uae/crime/illicit-lovers-sentenced-to-100-lashes-each-1.712261
Lyhyesti siis: pariskunta harrasti esiaviollista seksiä: tuomio 100 raipaniskua, vuosi vankilaa ja karkoitus maasta molemmille. Jos olisivat olleet muita kuin muslimeja, tuomio olisi ollut "vain" vuosi vankilaa ja karkoitus. Sharia'a on barbaarinen, epäoikeudenmukainen ja sairas oikeusjärjestelmä jostain varhaiskeskiajalta ja se pitäisi lakkauttaa välittömästi.

Srilankalainen taksikuski sai meidät siinä määrin kiinnostumaan maastaan, että luultavasti se on seuraava PPP-kohde. Emme nyt kuitenkaan ihan pian ole mihinkään lähdössä, yritetään nyt työstää videot sentään ensin.

Eipä muuta kuin lämmin shukran kaikille lukijoille, seuratkaapa blogia jatkossakin :) Yritän raportoida epäsäännöllisesti videotuotannon etenemisestä tänne.

- Señores pasajeros

perjantai 19. marraskuuta 2010

Arabia 8: Kuolleen sheikin kieroutuneet pakkomielteet

18.11.
Aamulla riensimme Sheikh Zayed Grand Mosque –moskeijaan, jotta ehtisimme opastetulle kierrokselle. Saavuimme 5 minuuttia myöhässä, mutta pääsimme vielä kierrokselle. Opas kertoi vitsejä ja esitteli moskeijan mauttomuuksia. Löytyi 17 tonnin painoisia erikoislasiovia, 7 kristallikruunua, joista suurin painoi 15 tonnia, maailman suurin yksiosainen matto ym. Koko moskeijan lattia oli tietysti italialaista marmoria ja kristallikruunuissa tonneittain Swarovski-kristallia. Mattoa oli kutonut 1200 iranilaisnaista kahden vuoden ajan ja se painoi 35 tonnia. Sairain juttu koko paikassa oli silti sheikin mausoleumi moskeijan ulkopuolella. Siellä on joku lukemassa koraania ääneen sheikin ruumiille 24/7/365. Se kuulutetaan tietysti myös megafoneista. Mausoleumia ei saanut kuvata, mutta kaikkea muuta kyllä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana moskeijassa on edelleen rakennustyöt kesken ja kulut juoksevat edelleen kuolleen sheikin tililtä. Kierroksen päätteeksi oppaalta sai kysellä kaikenlaista, mutta valitettavasti lapsetkaan eivät kysyneet vaikeita.
Kun rauhan, koulutuksen ja suvaitsevaisuuden uskonnon (noin luki moskeijan nettisivulla) nöyrä ja vaatimaton palvontapaikka oli nähty, suuntasimme autovuokraamoon. Otimme alle uudenkarhean Hyundai Accentin kolmeksi päiväksi. Lähdimme ajamaan kohti Emiraattien kansallista automuseota (eli sheikin yksityiskokoelmaa). Matkalla tankkasimme ”special”-bensaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut super. En tiedä mitä eroa niillä on. Bensa maksoi vähän enemmän kuin Suomessa: 1,70/litra. Rahayksikkö on kuitenkin eri, sillä 12 eurolla sai tankin täyteen. Kun saavuimme keskellä aavikkoa olevan peltipyramidin luo, se näytti olevan kiinni. Varjossa istuskeli jotain äijiä, jotka kertoivat museon olevan remontissa vielä kolme viikkoa. Harmitti todella, sillä jo ulkoapäin sheikin kokoelma vakuutti. Löytyi maailman suurinta asuntovaunua, maapallo-vaunua, tuplakokoon skaalattua jeeppiä... Vieressä oli vanha linnoitus, johon menimme tutustumaan ominpäin siitä huolimatta, että siellä näytti olevan rakennustyöt meneillään. Linnoitus oli mahtava post-apokalyptisen inspiraation lähde. Keskellä oleva (vesi?)tornikin oli ydinräjähdyksen muotoinen. Oli portaat, jotka eivät vieneet mihinkään ja kävelysillan lankuista oli puolet irronneet
Illalla kyselimme hotellin respasta kamelikilpailujen perään. Ne ja automuseo olivat pääsyyt autonvuokraukselle, mutta respan heppu ilmoitti kamelikauden olevan jo ohi. Hyundaimme vaikutti kirotulta. Seuraavaksi menemme autolla itärannikon snorklauspaikoille, toivottavasti siellä olisi parempi onni.