Chile 7: Chilen Nauvo ja koskenlaskua

Hola amigos!

Chiloén saarelle pitää mennä lautalla ja nyt on turistisesonki. Se tarkoitti pitkää lauttajonoa. Ei se onneksi silti mikään Nauvo juhannuksena ollut. Lauttamatka maksoi n. 17 euroa ja kesti puoli tuntia. Meillä oli majoitus Ancudin kaupungista Chiloén pohjoisrannikolla. Kesti jälleen melko pitkään löytää perille, voisivat tosissaan vähän panostaa kyltteihin. Talo oli melko ankea ja keskellä aaltopellistä tehtyjä slummihökkeleitä. Silti se oli sisältä parempi kuin Curarrehuen paikka, tämä oli sentään siivottu. Ja omistaja oli erittäin leppoisa mummo, joka puhui niin hitaasti espanjaa, että ymmärsin hyvin. (Aluksi tässä luki "ymmärsimme", mutta Ville halusi rehellisyyden nimissä vaihtaa sen yksikkömuotoon :)

Paikallinen Nauvon lautta

Majapaikan löydettyämme lähdimme bongaamaan pingviinejä. Niiden lähelle ei pääse kuin veneellä, joten rannalta järjestettiin veneretkiä. Niitä teki useampi operaattori, mutta kaikkien retket olivat täynnä siltä päivältä. Osalla oli jopa lappu ikkunassa "ei enempää retkiä tälle päivälle, emmekä tiedä kenellä olisi". Jäimme siis rannalle ruikuttamaan. Kävelimme rantaa hieman pidemmälle ja huomasimme, että pingviinithän näkyvät rannalle asti. Pingviinisaaret olivat siis kirjaimellisesti kivenheiton päässä. Tyydyimme zoomailemaan rannalta. Tässä kohtaa harmitti, että unohdin tuliterät kiikarini kotiin. Illalla söimme jälleen hyvää kalaa, tällä kertaa ilman abalonea.

Tämän lähemmäs pinguja ei päästy

Nerokkaasti nimetty kioski

Meillä oli suunnitelmana käydä kävelemässä Chiloén kansallispuistossa, mutta heräsimme kaatosateeseen. Kansallispuiston poluista oli varoiteltu, että ne ovat kuivallakin kelillä mutaisia. Päätimme siis muuttaa suunnitelmaa. Lähdimme heti aamusta pois Chiloélta, ennen lauttaruuhkaa. Ajoimme takaisin Puerto Varakseen ja siellä turisti-infoon. Saimme varattua koskenlaskua tunnin päähän. Ehdimme kirjautua hotelliin ja syödä katukioskista tacot, kun minibussi jo odotti meitä. Meidät vietiin 40 kilometrin päähän, jossa australialainen opas kävi läpi turvallisuusasiat ja antoi varusteet.

Minibussilla mentiin vielä pieni matka Río Petrohúen rantaan, jossa kumivene työnnettiin vesille. Harjoittelimme vedessä jonkin aikaa ryhmätyöskentelyä, jotta homma onnistuisi sitten koskessa. Tiimi toimi hyvin, vaikka veneen porukka oli hyvinkin kansainvälistä. Meitä oli australialainen opas, me 2 suomalaista, 2 brassia, ja chileläis-amerikkalainen isä poikansa kanssa. Koski oli luokkaa 3, mutta koska satoi ja aamulla oli satanut vielä enemmän, oli siinä normaalia enemmän vauhtia. Se oli meille aloittelijoille oikein sopiva, kivien yli pompittiin ja välillä ryskytti reippaasti. Vain kerran meinasin pudota veneestä, kun ajoimme kylki edellä kiveen. Puolessavälissä reissua oli myös paikka, josta sai kalliolta hypätä koskeen. Oppaat sitten "pelastivat" melalla muutamaa metriä alempana. Siinä kohtaa virta ei tosin ollut kovinkaan voimakas. Koskelta ei valitettavasti ole kuvia, koska ainoa kamera GoPro oli videokäytössä. Tässä Youtube-linkki astetta kovempaan raftingiin. Meno oli samankaltaista, mutta toki kevyempää. Kaikkiaan koskenlasku eli rafting oli älyttömän hauskaa ja aiomme mennä uudestaan joskus. Onnistuukohan Suomessa?

Raftingin jälkeen bussi vei meidät takaisin Puerto Varakseen ja hulppeaan neljän tähden hotelliimme. Seuraavaksi päiväksi meillä oli suunnitteilla pitkä ajopäivä ja käyntejä vuoden 1960 maanjäristyksen olennaisimmilla paikoilla.

Chau!