¡Buenah!
Kyllä, kirjoittelen auringonpaisteesta, kuten viime tekstissä uumoilin! Valitettavasti asiat eivät kuitenkaan ole ihan niin hyvin. Täällä on joku vuosisadan myrsky. Ehkä aloitan kuitenkin siitä mihin viime maili jäi, eli lento Bocasista.
Silloin aamulla oli hyvä ilma, ei nyt tainnut sentään aurinko paistaa, muttei vettä tullut älyttömiä määriä ainakaan. Käveltiin lentokentälle ja odoteltiin siellä puoltoista tuntia. Kone oli siis myöhässä, muttei kukaan mitään muuta odottanutkaan, olemmehan latinoamerikassa. Ei kuitenkaan paljoa, ehkä puoli tuntia. Kun se saapui komealla pärinällä kentälle, ihmiset antoivat raikuvat aplodit odotusaulassa. Kyseessä oli siis hollantilaisten pilottien mukaan "lentävä kenkälaatikko" eli joku ATR-potkurikone, en nyt muista tyyppinumeroa. Kone ei vakuuttanut, mutta sen ohjaaja kyllä. Lentäjä oli ehkä 55-60v harmaapäinen karibialaisukko, jolla oli kunnon kultareunaiset aurinkolasit ja leveä valkoinen hymy. Astuimme ilomielin sen näköisen kaverin koneeseen. Lento oli mukavan lyhyt 30min, mutta laskeutuessa oli kova tuuli ja kone heittelehti aika kovin puolelta toiselle. Laskeutumisen ihan loppu meni kuitenkin hienosti ja pääsimme perille. Purseri varoitteli ulko-ovella kovasta tuulesta, ja syytä olikin. Ei nyt ihan miehenkaatotuuli, mutta aika lähellä. Eräs iowalainen äijä, johon tutustuttiin jo Bocasissa, oli jutellut pilotin kanssa ja se sanoi et ohjaamossa oli pyyhitty hikeä laskeutumisen aikana. Tuulen nopeus oli ollut 60 solmua (noin 100 km/h?). En muista olleeni koskaan niin kovassa tuulessa, ja Karibian ukko se vaan lentelee potkurikoneella sillä kelillä. Onneksi oli niin kokenut pilotti ohjaksissa. Lentokoneessa luettiin paikallislehteä, jossa kerrottiin, että porukkaa on ilman juomavettä ja taloja tuhoutunut maanvyöryissä ympäri Bocasin ja Chiriquín provinsseja.
Davidin lentokentältä otettiin yhteinen taksi iowalaispariskunnan kanssa tuonne Boqueteen 38km päähän, jossa tälläkin hetkellä pidämme majaa. Se on sellainen eläkeläiskommuuni vuoristolaaksossa, aika leppoisa paikka. Järkyttävän kova tuuli jatkui sielläkin, mutta siihen päälle tuli vielä sade (vaakasuoraan). Puita oli kaatunut sähkölinjojen päälle, joten sähköä ei ollut siinä kaupunginosassa, johon majoituttiin. Saksalaisomisteisessa majatalossa oli kuitenkin kaasulämmitteinen vesijärjestelmä eli päästiin lämpimään suihkuun illalla. Teki kohtalaisen hyvää sen päivän jälkeen. Äijällä ei ollut kuin yksi kynttilä tarjota meille, joten jouduttiin vielä rämpimään sateessa hakemaan niitä kaupasta. Vein myös pyykit pesuun silloin, mutta tähän päivään mennessä pesulassa ei ole vieläkään sähköä, joten mulla ei oo puhtaita vaatteita.
Eilen vaihdettiin majapaikkaa hotelliin, joka on eri sähköverkossa, jotta saataisiin kamerat ladattua. Puoli tuntia meni niin sieltäkin sammui valot. Päätettiin lähteä tsekkaamaan Lonely Planetin suosittelemat kuumat lähteet, jotka on noin 20km Boquetesta. Pysäytettiin taksi hotellin eteen ja tinkasin matkan hinnan 10 dollariin. Matkalla kuski esitteli hyvää palveluaan ja antoi Villen käydä kesken matkan ottamassa kuvia tien vierestä. Lähempänä lähteitä hän sitte rupes selittelemään ettei sieltä lähteiltä pääse mitenkään pois ja ehdotti et jäisi sinne odottamaan meitä puoleksitoista tunniksi ja veisi takaisin 30 dollarilla yhteensä. No mehän ei oikein voitu tietää et puhuuko se totta, joten suostuttiin siihen, tosin 25 dollarilla. Äijä vielä mutisi sen perään, että normaali taksa on kyllä 30 dollaria. Kävi ilmi, että kannatti suostua, vaikkei äijä ollutkaan puhunut ihan totta. Bussi kyllä kulki sinne, mutta oltaisiin jouduttu kävelemään tuulista ja pölyistä tietä aika pitkä matka. Itse lähteet oli ihan naurettavan surkeat, 3 pahanhajuista 30cm syvää pientä lätäkköä. Ei kastettu pakaroitamme niihin. Ihmeteltiin, miten kehtasivat laskuttaa $2 per hlö niistä. Päästiin kuitenkin näkemään Río Caldera ihan läheltä ja kävelyretki oli ihan mukava. Unohtui mainita, että lähteiden alueella oli ehkä 10 astetta lämpimämpää kuin 20km päässä Boqueten kaupungissa. Tietysti meillä oli pitkät housut, sukat ja takit päällä ja sen takia kauhia hiki. Illalla syötiin meksikolaisessa, kokki pyöritteli herkulliset sapuskat kynttilänvalossa. Tarjoiltu chilikastike oli poikkeuksellisen vihaista ja kun kehuin sitä kovin tuliseksi ja sen takia hyväksi tarjoilijalle niin vastaus oli vain "bastante" eli tarpeeksi.
Tänä aamuna sähköt palasivat meidän hotelliin ja sitä juhlistettiin lataamalla kaikki laitteet. Videokameran akku olikin jo käynyt huolestuttavan vähiin (12min), eikä uskallettu kuvata mitään sen pelossa, ettei saatais jotain todella erikoista nauhalle. Kävin aamulla parturissa samalla, kun Ville nautti läheisessä kahvilassa kupposen paikallista Duran-kahvia. Eilen yritin jo parturiin, mutta vastaus oli "no hay luz" eli ei ole valoa/sähköä. Leikkuu oli ripeä, mutta ihan riittävän tyylikäs ja samalla oli mukava kuunnella panamalaista reggaetonia järjettömillä bassoilla. Hinta $3. Sitten lähdettiinkin tänne aurinkoiseen Davidiin ostamaan vaatteita, käymään McPatossa (josta en viitsi kertoa mitään, videolla sitten!) ja uimaan "läheisellä" rannalla, joka osoittautui olevan 45min ajomatkan päässä, joten jätettiin se väliin. Tietysti myös internetin käyttö oli tavoitteena, koska Boquetessa on ollut myrskyn alusta asti netti poikki.
Pian lähdetään takaisin Boqueteen bussilla ja toivotaan kovasti huomiseksi parempaa säätä, jotta päästäis vaeltamaan vuoristoon. Tavoitteena nähdä tarunhohtoinen Quetzal-lintu vaelluspolulla, jonka nimi on lupaavasti Sendero los Quetzales. Se alkaa Cerro Puntasta ja loppuu Boqueteen, kokonaispituus 23km (josta osan saattaa päästä autolla jos käy tuuri) ja pudotusta yhteensä 1000m. Ai niin, se tauti. Se kesti kolme päivää ja nyt on jo ihan hyvä olo. Villellä on ollut maha vähän sekaisin myös, mutta ei mitään kunnon vatsatautia.
t: maailmankansalaiset
ps. Äsken kun käveltiin tuolla markkinoilla, niin eräs huomattavan rehevä ehkä 40v nainen halus kätellä mua kun oon niin komea mies, ja vihelsivät meidän perään vielä porukalla :)
