Chitré: Kansantansseja ja tv-haastattelu

Viimeiset terveiset!

 

Nyt en muuten jaksa kirjoittaa paljoa, niin kauhea näppis. Edellispäivänä tultiin sitten bussilla tänne Chitréen. Asemalta otettiin taksi "johonkin hotelliin" ja päädyttiin oikein mukavaan keskusaukion laidalla sijaitsevaan Hotel Rexiin. Hintakin kohtuullinen 36$.

 

Eilen "käväistiin" rannalla 80km päässä tuolla niemimaan kärjessä.Ranta oli surkea, mutta liftattiin mukavien kanadalaisten kyydissä. Illalla tutustuttiin tarkemmin aiemmin tapaamaamme tyyppiin, joka osoittautui suureksi julkkikseksi. Se on vetäny "Made in Panama"-tv-ohjelmaa 22 vuotta! Tämä Oscar sitten tarjoutui viemään meidät katsomaan kansantanssiharjoituksia ja tietysti oltiin kiinnostuneita. Siellä sitten juteltiin pitkä tovi ja kuultiin historiasta ym. Mäkin oon nyt Panaman tv-julkkis, mua haastateltiin telkkariin eilen! Ne teki jotain ohjelmaa Panaman kulttuuritarjonnasta tai jotain ja kyseli et ollaanko ihan vaan turisteina täällä vai karnevaaleja varten. Oli kohtalaisen kovat paineet vastailla hurjaa vauhtia paukkuviin kysymyksiin espanjaksi, kun tv-kamera pyöri vieressä. Kaikki verbintaivutukset meni tietenkin päin mäntyä jne. En kyllä ikinä halua nähdä sitä haastattelua telkkarista. Kansantanssit oli ihan mielenkiintoista katsottavaa, ja bonuksena päästään Oscarin kyydissä tunnin päästä Panama Cityyn, kun se on menossa takaisin ohjelmaa tekemään. Jaha, ja samaan aikaan ku kirjoitin ton ni Ville jutteli sen kanssa, eikä päästäkään ku tulee muita kyytiläisiä niin paljon. Siispä bussilla.

 

 

Panama Citystä en enää ajatellut kirjoitella, joten nähdään sitten Suomessa!

 

J&V

Boquete: No hay quetzales

Mors!

Eilen sitten lähdettiin kehnohkosta ilmasta huolimatta Quetzaleita bongaamaan. Aamulla tosin ensin hain mun pyykit pesulasta, vihdoinkin puhtaita vaatteita! Ensin bussilla Davidiin 1h, sieltä Cerro Puntaan 2h 15min. Cerro Puntassa syötiin ja otettiin sitten taksi Quetzal-polun alkuun. Taksikuski oli mukava heppu ja kun sanottiin et saatiin 500 dollarilla lennot Panamaan ni se uhos tulevansa Suomeen käymään ku on noin halpaa. Siitä sitten lähdettiin kävelemään polkua eteenpäin ja nähtiin aika paljon mutavyörypaikkoja, joissa polku oli jäänyt niiden alle. Niistä pääsi kuitenkin jotenkin kävelemään, koska kokeneina sankarimatkaajina otettiin tietysti heti polun alusta kävelysauva mukaan, jolla pystyi luotaamaan mudan syvyyttä. Kun noustiin ylemmäksi vuoren päälle, ilmakin alkoi parantua ja aurinko pilkisti pivien raoista. Maisemat oli todella upeita. Polun varrella nähdyistä 250 eri lintulajista bongattiin 3 tai ehkä 4.

Vuoren päällä oli joku vartija-asema, jossa juteltiin kansallispuiston vartijalle. Hän sanoi, ettei eteenpäin kohti Boquetea ole mitään asiaa, koska polku on tuhoutunut maanvyöryssä. Oli siis pakko kääntyä takaisin. Mieli oli maassa, kun vielä oltiin Boquetessa kyselty paikallisilta, että onkohan se polku kunnossa, kun on ollut kovia sateita. Vastaukset oli luokkaa "joo joo" tai "tottakai se on". Ei siinä sitten auttanut kuin kävellä takaisin, miinuksena vielä se, ettei polun alusta tietenkään saataisi taksia takaisin Cerro Puntaan, vaan olisi käveltävä se 7 km. Alamäkeä sentään. Kun tultiin alas polulta, niin vesisadekin jatkui. Onneksi sama taksikuski oli tuomassa jotain perhettä kotiin Cerro Puntasta, niin päästiin n. 3 km kävelyn jälkeen kyytiin. Sen perheen talon vaja tai joku varasto oli tuhoutunut, kun vettä oli tullut läheisessä pikku joessa niin paljon. Cerro Puntasta saatiin sitten viimeinen bussi takaisin Davidiin, jälleen 2h istumista, tällä kertaa kengät mutaisina ja vaatteet märkinä. Lisäksi lähempänä Davidia käskettiin sulkea ikkunat, koska nämäkin hölmöt tykkää pitää ilmastointia jääkaappiasennossa. Mulla oli t-paita, paksu fleece ja takki päällä ja silti palelin, kun ilmastointi puhalsi. Puhallusaukkojen säädöt oli peitetty metalliristikolla, ettei sitä päässyt ohjaamaan saati sulkemaan. Yllättäen Davidistakin meni vielä siihen aikaan bussi Boqueteen, joten oltiin onnellisia, että päästäisiin sentään kohtuuhinnalla takaisin hotellille.

 

Matkalla bussissa sattui omituinen tapahtuma. Aivan yhtäkkiä keskellä maantietä meidän naamoille lävähti roiskeita mehusta. Aluksi luultiin, et jonkun limsapullo oli räjähtänyt, mutta kävi ilmi, että autoa oli heitetty hedelmällä tai hedelmillä. Ja se kun oli sellainen vanha jenkki-koulubussi, niin ikkunoita pidettiin auki. Hedelmäroiskeita oli katossa ja penkeillä. Se maistui vähän greipiltä. Ehkä pikkupoikien harmittomaksi tarkoitettu pila, mutta yksi hedelmä osui Villen takavasemmalla istunutta miestä päähän, ja hän piteli päätään aika pitkään. Greippi ohimoon 80 km/h kirpaisee varmasti. Korvaako matkavakuutus sairaalahoidon siitä, jos saa bussissa hedelmästä? On ainakin "odottamaton tapahtuma", toisin kuin myrsky Filippiineillä, grr!

 

Mutta nyt suuntaamme täältä Boquetesta kohti itää ja Tyynenmeren rantoja. Kohdekaupunki on Chitré, jonka lähellä pitäisi olla kivoja rantamestoja.

 

Chau!

Boquete: Huono sää ja tuuri ei meinaa hellittää!

¡Buenah!

 

Kyllä, kirjoittelen auringonpaisteesta, kuten viime tekstissä uumoilin! Valitettavasti asiat eivät kuitenkaan ole ihan niin hyvin. Täällä on joku vuosisadan myrsky. Ehkä aloitan kuitenkin siitä mihin viime maili jäi, eli lento Bocasista.

 

Silloin aamulla oli hyvä ilma, ei nyt tainnut sentään aurinko paistaa, muttei vettä tullut älyttömiä määriä ainakaan. Käveltiin lentokentälle ja odoteltiin siellä puoltoista tuntia. Kone oli siis myöhässä, muttei kukaan mitään muuta odottanutkaan, olemmehan latinoamerikassa. Ei kuitenkaan paljoa, ehkä puoli tuntia. Kun se saapui komealla pärinällä kentälle, ihmiset antoivat raikuvat aplodit odotusaulassa. Kyseessä oli siis hollantilaisten pilottien mukaan "lentävä kenkälaatikko" eli joku ATR-potkurikone, en nyt muista tyyppinumeroa. Kone ei vakuuttanut, mutta sen ohjaaja kyllä. Lentäjä oli ehkä 55-60v harmaapäinen karibialaisukko, jolla oli kunnon kultareunaiset aurinkolasit ja leveä valkoinen hymy. Astuimme ilomielin sen näköisen kaverin koneeseen. Lento oli mukavan lyhyt 30min, mutta laskeutuessa oli kova tuuli ja kone heittelehti aika kovin puolelta toiselle. Laskeutumisen ihan loppu meni kuitenkin hienosti ja pääsimme perille. Purseri varoitteli ulko-ovella kovasta tuulesta, ja syytä olikin. Ei nyt ihan miehenkaatotuuli, mutta aika lähellä. Eräs iowalainen äijä, johon tutustuttiin jo Bocasissa, oli jutellut pilotin kanssa ja se sanoi et ohjaamossa oli pyyhitty hikeä laskeutumisen aikana. Tuulen nopeus oli ollut 60 solmua (noin 100 km/h?). En muista olleeni koskaan niin kovassa tuulessa, ja Karibian ukko se vaan lentelee potkurikoneella sillä kelillä. Onneksi oli niin kokenut pilotti ohjaksissa. Lentokoneessa luettiin paikallislehteä, jossa kerrottiin, että porukkaa on ilman juomavettä ja taloja tuhoutunut maanvyöryissä ympäri Bocasin ja Chiriquín provinsseja.

 

Davidin lentokentältä otettiin yhteinen taksi iowalaispariskunnan kanssa tuonne Boqueteen 38km päähän, jossa tälläkin hetkellä pidämme majaa. Se on sellainen eläkeläiskommuuni vuoristolaaksossa, aika leppoisa paikka. Järkyttävän kova tuuli jatkui sielläkin, mutta siihen päälle tuli vielä sade (vaakasuoraan). Puita oli kaatunut sähkölinjojen päälle, joten sähköä ei ollut siinä kaupunginosassa, johon majoituttiin. Saksalaisomisteisessa majatalossa oli kuitenkin kaasulämmitteinen vesijärjestelmä eli päästiin lämpimään suihkuun illalla. Teki kohtalaisen hyvää sen päivän jälkeen. Äijällä ei ollut kuin yksi kynttilä tarjota meille, joten jouduttiin vielä rämpimään sateessa hakemaan niitä kaupasta. Vein myös pyykit pesuun silloin, mutta tähän päivään mennessä pesulassa ei ole vieläkään sähköä, joten mulla ei oo puhtaita vaatteita.

 

Eilen vaihdettiin majapaikkaa hotelliin, joka on eri sähköverkossa, jotta saataisiin kamerat ladattua. Puoli tuntia meni niin sieltäkin sammui valot. Päätettiin lähteä tsekkaamaan Lonely Planetin suosittelemat kuumat lähteet, jotka on noin 20km Boquetesta. Pysäytettiin taksi hotellin eteen ja tinkasin matkan hinnan 10 dollariin. Matkalla kuski esitteli hyvää palveluaan ja antoi Villen käydä kesken matkan ottamassa kuvia tien vierestä. Lähempänä lähteitä hän sitte rupes selittelemään ettei sieltä lähteiltä pääse mitenkään pois ja ehdotti et jäisi sinne odottamaan meitä puoleksitoista tunniksi ja veisi takaisin 30 dollarilla yhteensä. No mehän ei oikein voitu tietää et puhuuko se totta, joten suostuttiin siihen, tosin 25 dollarilla. Äijä vielä mutisi sen perään, että normaali taksa on kyllä 30 dollaria. Kävi ilmi, että kannatti suostua, vaikkei äijä ollutkaan puhunut ihan totta. Bussi kyllä kulki sinne, mutta oltaisiin jouduttu kävelemään tuulista ja pölyistä tietä aika pitkä matka. Itse lähteet oli ihan naurettavan surkeat, 3 pahanhajuista 30cm syvää pientä lätäkköä. Ei kastettu pakaroitamme niihin. Ihmeteltiin, miten kehtasivat laskuttaa $2 per hlö niistä. Päästiin kuitenkin näkemään Río Caldera ihan läheltä ja kävelyretki oli ihan mukava. Unohtui mainita, että lähteiden alueella oli ehkä 10 astetta lämpimämpää kuin 20km päässä Boqueten kaupungissa. Tietysti meillä oli pitkät housut, sukat ja takit päällä ja sen takia kauhia hiki. Illalla syötiin meksikolaisessa, kokki pyöritteli herkulliset sapuskat kynttilänvalossa. Tarjoiltu chilikastike oli poikkeuksellisen vihaista ja kun kehuin sitä kovin tuliseksi ja sen takia hyväksi tarjoilijalle niin vastaus oli vain "bastante" eli tarpeeksi.

 

Tänä aamuna sähköt palasivat meidän hotelliin ja sitä juhlistettiin lataamalla kaikki laitteet. Videokameran akku olikin jo käynyt huolestuttavan vähiin (12min), eikä uskallettu kuvata mitään sen pelossa, ettei saatais jotain todella erikoista nauhalle. Kävin aamulla parturissa samalla, kun Ville nautti läheisessä kahvilassa kupposen paikallista Duran-kahvia. Eilen yritin jo parturiin, mutta vastaus oli "no hay luz" eli ei ole valoa/sähköä. Leikkuu oli ripeä, mutta ihan riittävän tyylikäs ja samalla oli mukava kuunnella panamalaista reggaetonia järjettömillä bassoilla. Hinta $3. Sitten lähdettiinkin tänne aurinkoiseen Davidiin ostamaan vaatteita, käymään McPatossa (josta en viitsi kertoa mitään, videolla sitten!) ja uimaan "läheisellä" rannalla, joka osoittautui olevan 45min ajomatkan päässä, joten jätettiin se väliin. Tietysti myös internetin käyttö oli tavoitteena, koska Boquetessa on ollut myrskyn alusta asti netti poikki.

Pian lähdetään takaisin Boqueteen bussilla ja toivotaan kovasti huomiseksi parempaa säätä, jotta päästäis vaeltamaan vuoristoon. Tavoitteena nähdä tarunhohtoinen Quetzal-lintu vaelluspolulla, jonka nimi on lupaavasti Sendero los Quetzales. Se alkaa Cerro Puntasta ja loppuu Boqueteen, kokonaispituus 23km (josta osan saattaa päästä autolla jos käy tuuri) ja pudotusta yhteensä 1000m. Ai niin, se tauti. Se kesti kolme päivää ja nyt on jo ihan hyvä olo. Villellä on ollut maha vähän sekaisin myös, mutta ei mitään kunnon vatsatautia.

 

t: maailmankansalaiset

 

ps. Äsken kun käveltiin tuolla markkinoilla, niin eräs huomattavan rehevä ehkä 40v nainen halus kätellä mua kun oon niin komea mies, ja vihelsivät meidän perään vielä porukalla :)

Bocas del Toro: Kurjat ilmat Karibialla osa 2

 

Tätä tapahtui edellisen jälkeen: vuokrattiin kanootti ja melottiin kohti Hospital Pointia, joka olis pitäny olla hieno snorklausmesta. Aluksi melominen oli melkoista siksakkia ku kummallakaan ei ollu kokemusta kanootin ohjaamisesta, mut kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa. Siihen Hospital Pointin rantaan kuitenki kaatui sellasia puolitoistametrisiä aaltoja ni ei uskallettu mennä kanootilla heilumaan. Bongattiin siitä läheltä mukavan näköinen pieni ranta ja melottiin sitä kohti. Ranta oli ehkä 50m leveä ja siinä oli keskellä iso puunrunko. Voitte arvata mihin kohtaan aallot meiät heitti. Kanootissa ei ollu minkäänlaista kontrollia niin rysähdettiin oikeen kunnolla sitä puuta päin. Kumpaakaan ei tuurilla sattunu ni oltiin omalla rannalla. Snorklailtiin, uitiin ja leikittiin apinaa siellä ehkä tunnin verran ja lähdettiin sitten melomaan takaisin. Jotenkin päästiin rannasta irti aalloista huolimatta ihan kunnialla. Paluumatkalla alkoi sataa ihan älyttömästi, niin kuin tropiikissa voi sataa. Pidettiin tiukasti suunta ja likomärkinä päästiin takaisin Tio Tomin gasthausin luo. Käväistiin syömässä huonossa ravintolassa. Söin omituisen makuista, hieman limaista kalaa, joka osoittautui kohtalokkaaksi.

Yöllä alkoi ripuli, joka tosin lähinnä nauratti siinä vaiheessa. Kun aamulla piti mennä lentokentälle (oltiin varattu lento Davidiin lähemmäs Tyyntämerta) ja lentokentällä ei tullut vettä hanoista eikä vessanpönttöihin, alkoi hymy hyytyä. Pieni lohtu tuli siitä, et vessapaperia sentään oli. Otin 2 Imodiumia ja ne auttoi pienellä viiveellä. Odotettiin lentoa 4 tuntia ja kuultiin mielenkiintoisia selityksiä et miksei se lähde. Se oli aika tuskaa ku ei oltu syöty aamupalaakaan. Vettä tuli ihan jatkuvasti koko tuon ajan. Kun lento vihdoin peruutettiin, ehdotettiin et saatais rahat takas ja voitais mennä bussilla. Virkailija kertoi et etelään vievä tie on huuhtoutunu sateen mukana pois. Oltiin siis jumissa täällä Bocas del Torossa. Käveltiin lentokentältä sateessa keskustaan ja tultiin hotelliin, jossa oltiin vietetty aiemmin yksi yö. Kävellessä palelin tosi paljon ja tunsin lentokentällä alkaneen kuumeen nousevan. Hotellissa puin kaikki vaatteet päälle ja menin sänkyyn lepäämään. Palelin silti, vaikka täällä on ehkä 26 astetta. Illalla mittasin kuumeen, 38.2. Tein myös Lonely Planetin perusteella itsediagnoosin et mulla on varmaankin Typhoid Fever, mikä sitten onkaan suomeks. Jonkunlainen salmonella kuitenkin. Olin aika huolissani siitä, mut kunnon lepo ja runsas nesteytys on auttanu sen verran hyvin et nyt aamulla oli paljon parempi olo ja kuumetta enää 37.5. Soitettiin lentokentälle eilen illalla ja kuultiin et eilinen peruttu lento ois tänään klo 12 eli puolentoista tunnin päästä. Siispä lähden tästä pakkaamaan. Seuraavaksi toivottavasti kirjoittelen auringonpaisteesta :)

 

- reissaajat

Bocas del Toro: Kurjat ilmat Karibialla

¡Buenos días!

 Kuvassa ei onneksi meidän guesthousemme

Aloitan taas valittelulla etten voi kirjoittaa paljoa. Tässä hotellissa on 30min aikaa per henkilö ja kone on hirvittävä miniläppäri. Ollaan Bocas del Toron saaristossa Isla Bastimentosilla saksalaisomisteisessa guesthousessa, joka on rakennettu veden päälle. Vessanpönttö huuhdellaan siis suoraan lattian alta mereen, hyi. Eilen syötiin vastapyydettyä kalaa kunnon karibialaiskastikkeella ja nyt aamulla täydellinen Deutsche Frühstück. Kahvia, hedelmiä, saksalaista myslileipää, kinkkua, juustoa, muroja. Herkkusapuskat siis. Edelleen tuntuu kalliilta maalta, hinnat on suunnilleen USA:n tasoa, mut samalla hinnalla ei todellakaan saa sitä mitä siellä. Valitettavasti ilmat on kurjat täällä Karibialla, ei ole aurinkoa näkynyt ja sataa niin paljon et viidakkopolut on muuttunu puoli metriä syväksi mudaksi. Katsotaan jos saadaan huomiseks varattua lennot takaisin Davidiin, ei täällä oikein kannata olla ku ei pääse snorklaamaan eikä melomaan kanootilla auringonotosta puhumattakaan. Nyt annoin ehkä turhan negatiivisen kuvan, fiilikset on siis kuitenkin hyvät huonoista ilmoista huolimatta. Ollaan tavattu mukavia ihmisiä, tuolla pääsaarella törmättiin turkulaiseen jätkään, joka oli matkalla Kolumbiaan maateitse yksinään, hullu! Ja eilen illalla rupateltiin hollantilaispariskunnan kanssa pitkä tovi. Kävi ilmi et ne on molemmat lentäjiä, toinen KLM:n ja toinen jonkun lomalentofirman, jonka nimestä en saanu selvää, sen verran paksua kurkkuäännehollantia se oli. Kun kerroin et meillä oli Halifaxissa paha keli ja ihmiset pelkäs ja voi pahoin ni ne vaan naureskeli et joskus ne kilpailee siitä kuka saa matkustajat oksentamaan eniten! Ja ovat joskus tehny tahallaan "turbulenssiakin" ottamalla autopilotin pois päältä. Ooh, nyt kun kirjoitan tätä niin aurinko tuli esiin! Taivas on silti täynnä pilviä et tuskin on pitkä ilo. En oikein ehdi nyt enempää kirjoitella, mutta yritän parin päivän päästä nettiin sillä tavalla et on enemmän aikaa. Chau!

- J&V

Panama-David: Kanava nähty, maisemia ihailtu ja kahvia nautiskeltu

Tere

Nyt täytyy kirjoittaa vähän lyhyemmin ku ei oo niin paljoa aikaa. Mutta: nyt on kanava nähty! Ei ollu niin kummoinen spektaakkeli vaikka toki sen merkitys on valtava. Meillä oli kiire bussiin ni ei ehditty katsoa jotain historiavideota siellä mut muuten tuli kaikki olennainen nähtyä. Ja ku oltiin aamulla siellä ni oli laivojakin niissä suluissa sopivasti. Kanavan jälkeen otettiin bussi tänne Davidiin. Se oli luonnollisesti tunnin myöhässä. Asemalla kuulutettiin et 11:30 bussi lähtee nyt, kun kello oli 12:30. Aikaa kurottiin toki kiinni ajamalla kovempaa. Jouduin koko matkan istumaan polvet suussa ku jouduin takapyörän kohdalle. Maisemat oli kyllä nättejä. Mun takana istui juoppo, joka jutteli puolet matkasta mukavia välillä huutaen kaikkea epämääräistä. Pari mielenkiintoista keskustelua käytiin. Jotenki pystyn aistimaan aikamoista jenkkivihaa täällä ja siks on aika ikävää et meitä luullaan amerikkalaisiksi. Ei kukaan mitään suoraan sano tietenkään.

Tää David on tosi paljon leppoisampi kuin Panama City, vaikka on toiseksi suurin kaupunki täällä. Illalla käveltiin tässä lähistöllä, puistossa oli konsertti, jossa lapset lauloivat ja tanssivat iloisesti hyppien. Epämääräistä jengiä ei näkyny. Ravintoloita on aika niukalti mut saatiin sentään jotain syötävää. Pollo al criollo con salsa eli kanaa creolilaisittain kastikkeen kanssa. Kana oli kanan jämät eli se mitä jää jäljelle ku poistetaan fileet ja koivet. Kastike oli kuitenkin herkullista. Maistettiin myös panamalaista olutta ja sekin oli hyvää. Tänään aamulla käytiin tossa viereisessä kahvilassa aamupalalla ja AI ETTÄ mitä herkkuja. Otin omeletin ja Ville huevos revueltos eli scrambled eggs eli mikä se ny on suomeks... Niissä oli paprikaa, kinkkua ja juustoa. Kaikkein paras oli kuitenkin paikallinen Chiriquín kahvi. Niin pehmeää ja TÄYTELÄISTÄ ettei tarvinnu sokeria harkitakaan. Noin yleisesti panamalainen ruoka on aika heikkoa, riisiä, papuja ja lihaklönttejä. Vielä ei olla kunnon hedelmiäkään saatu. Luulis ny sentään banaaneja olevan.

Tästä nyt suunnataan pohjoiseen Bocas del Toron saaristoon, joka on Panaman SE juttu. Eli tiedossa olis turkoosia kristallinkirkasta vettä, koralleja, snorklausta ja iltaisin reggaeta ja salsaa. Karibialla voi sataa (tyynenmeren puolella on kuiva kausi) mut toivottavasti saadaan kuiva keli.

- Jere Antéro

Panama City: Opaskirjan metsästystä ja lunnaista tinkimistä

¡Hola todos!

Valitettavasti ollaan oltu melkoisessa kommunikaatiopimennossa, täällä ei oikeen noi kännykät pelaa. Villen puhelimessa ei oo taajutta ja mun liittymä ei taas oo yhteensopiva panamalaisten kanssa. Lentokentällä oli kenttää mut sen jälkeen ei oo näkyny. Tuskin saadaan viestiteltyä mitään siis. Lento oli aika raskas ku kesti niin kauan. Lisäks Halifaxissa oli kova tuuli ni kone heitteli ja tuli hiukan paha olo. Lentokentällä vaihdettiin kaikki eurot dollareiksi (huonolla kurssilla) ja ruvettiin sitte miettimään et mitä pitäis tehdä. Kysyttiin Aurinkomatkojen oppaalta kyytiä keskustaan mut se ehti häipyä sillä välin ku käytiin pankissa. Sattumalta siinä exitin ulkopuolella oli sit Hotel Marparaison minibussi. Olin lukenu et foorumilla joku suositteli sitä hotellia. Hypättiin sen kyytiin ja majoituttiin siihen hotelliin 2 yöksi. Maksoi $90 kahdelta yöltä mut onneks sentään sisälty se kuljetus ja kehnohko aamupala hintaan. Huone on aikamoinen läävä, mut ei kuitenkaan torakoita oo. Kauhia meteli kyllä viereiseltä kadulta, töötit laulaa yötä päivää.

Illalla lähettiin etsimään kirjakauppaa, jos saatais opaskirja ostettua. Käveltiin rakennustyömaata pitkin (kysyttiin toki lupa ensin) kunnes joku pomonnäköinen tuli häätämään gringot pois töitä häiritsemästä. Kerran meidät pysäytettiin ja varoitettiin "punaisista alueista" eli paikoista mihin turisteilla ei oo mitään asiaa. Kokonaisia turistiryhmiä ryöstetty siellä kuulemma. No, niitä ei osunu meiän suunnitellun kävelyreitin varrelle. Aika pitkään käveltiin kunnes löyty ostoskeskus ja sieltä kirjakauppa. Ei siellä tietenkään ollu Panama-oppaita. pelkästään koko Keski-Amerikkaan. Käytiin syömässä paikallisten suosikkia, ranut ja pihvi. Oli ihan kohtalaista. Sitten olikin aika mennä nukkumaan 42 tunnin valvomisen jälkeen.

Ostoskeskuksen mallinuket olivat lattarikurveilla varustettuja

Nyt aamulla otettiin taksi tänne Albrook Malliin, joka on samalla Panama Cityn pääbussiasema. Ihan järkyttävän kokoinen ostoskeskus. Kerran ollaan kierretty ympäri ja jalat ihan hapoilla. Äsken syötiin panamalaista ruokaa, joka oli kyllä aika surkeeta. Riisiä, papuja ja huonolaatuista lihaa kuutioina. Ruokailun kesken meiän seuraan lyöttäyty väkisin epämiellyttävä tyyppi. Ensin tietenki jutteli mukavia mut rahankerjäämiseen se homma meni. Tyyppi oli nyrkkeilijä ja sillä oli mukana sen tytär, joka oli myös nyrkkeilijä. Se osti tytölleen pizzan siinä samalla ku me syötiin ja kerjäs rahaa siihen. Aluks 7 dollarin pizza olikin sit lopuks 16 dollaria ja sai se hankittua väärän kuitinkin sitä varten. Ei uskallettu olla maksamatta sille ku se vielä tuntu olevan tän ostoskeskuksen vartijoiden kaveri. Toki tingittiin tää kiristetty summa 11 dollariin. Henkisesti epävakaat nyrkkeilijät ei oo mun suosikkejani. No, nyt kun vihdoin päästiin tyypistä eroon ni pysähdyttiin nettikahvilaan. Tää on kohtuuhintaista, dollarin tunti. Kaikki muu (paitsi taksit) onkin täällä yllättävän kallista, melkeinpä Suomen hinnoissa jotkut pirtelöt, donitsit jne.

Kulttuurishokki ei oo kovinkaan paha, mutta joitakin yllätyksiä sentään. Panamalaiset ei nimittäin oo todellakaan niin puheliaita ja temperamenttisia mitä oltiin kuviteltu. Aika hiljaista ja ujoa porukkaa oikeastaan. Puhun kaikille espanjaa, osa vastaa englanniksi ja osa (esim. taksikuskit) ei puhu mitään, näyttävät matkan hinnankin sormilla. Toivottavasti kyse ei oo mistään jenkkivihasta, meitä on jo luultu amerikkalaisiksi kerran. Tää kaupunki tuntuu olevan aika kesken, nostokurkia on joka paikassa ja pilvenpiirtäjää nousee. Katukuva on silti kehitysmaan näköinen. 5 vuoden päästä on aivan erilainen paikka.

Nyt meiän varmaan täytyy palata sinne toiseen ostoskeskukseen hakemaan se Central America -opaskirja ku Panama-kirjaa ei tunnu olevan missään. Onneks taksilla on halpaa cruisailla, $2-3 maksaa matkat tässä kaupungin sisällä. Opaskirjan perusteella sitten päätetään mihin tehdään ensimmäinen välietappi matkalla kohti länttä ja Bocas del Toroa. Ehkä Santiago tai David. Nii ja hatut pitäis tietysti hankkia myös mahdollisimman pian. Lämmintä ja auringonpaistetta riittää, mut sitä ei varmaan tarvitse erikseen kertoa ;)

- primos