Panama-David: Kanava nähty, maisemia ihailtu ja kahvia nautiskeltu

Tere

Nyt täytyy kirjoittaa vähän lyhyemmin ku ei oo niin paljoa aikaa. Mutta: nyt on kanava nähty! Ei ollu niin kummoinen spektaakkeli vaikka toki sen merkitys on valtava. Meillä oli kiire bussiin ni ei ehditty katsoa jotain historiavideota siellä mut muuten tuli kaikki olennainen nähtyä. Ja ku oltiin aamulla siellä ni oli laivojakin niissä suluissa sopivasti. Kanavan jälkeen otettiin bussi tänne Davidiin. Se oli luonnollisesti tunnin myöhässä. Asemalla kuulutettiin et 11:30 bussi lähtee nyt, kun kello oli 12:30. Aikaa kurottiin toki kiinni ajamalla kovempaa. Jouduin koko matkan istumaan polvet suussa ku jouduin takapyörän kohdalle. Maisemat oli kyllä nättejä. Mun takana istui juoppo, joka jutteli puolet matkasta mukavia välillä huutaen kaikkea epämääräistä. Pari mielenkiintoista keskustelua käytiin. Jotenki pystyn aistimaan aikamoista jenkkivihaa täällä ja siks on aika ikävää et meitä luullaan amerikkalaisiksi. Ei kukaan mitään suoraan sano tietenkään.

Tää David on tosi paljon leppoisampi kuin Panama City, vaikka on toiseksi suurin kaupunki täällä. Illalla käveltiin tässä lähistöllä, puistossa oli konsertti, jossa lapset lauloivat ja tanssivat iloisesti hyppien. Epämääräistä jengiä ei näkyny. Ravintoloita on aika niukalti mut saatiin sentään jotain syötävää. Pollo al criollo con salsa eli kanaa creolilaisittain kastikkeen kanssa. Kana oli kanan jämät eli se mitä jää jäljelle ku poistetaan fileet ja koivet. Kastike oli kuitenkin herkullista. Maistettiin myös panamalaista olutta ja sekin oli hyvää. Tänään aamulla käytiin tossa viereisessä kahvilassa aamupalalla ja AI ETTÄ mitä herkkuja. Otin omeletin ja Ville huevos revueltos eli scrambled eggs eli mikä se ny on suomeks... Niissä oli paprikaa, kinkkua ja juustoa. Kaikkein paras oli kuitenkin paikallinen Chiriquín kahvi. Niin pehmeää ja TÄYTELÄISTÄ ettei tarvinnu sokeria harkitakaan. Noin yleisesti panamalainen ruoka on aika heikkoa, riisiä, papuja ja lihaklönttejä. Vielä ei olla kunnon hedelmiäkään saatu. Luulis ny sentään banaaneja olevan.

Tästä nyt suunnataan pohjoiseen Bocas del Toron saaristoon, joka on Panaman SE juttu. Eli tiedossa olis turkoosia kristallinkirkasta vettä, koralleja, snorklausta ja iltaisin reggaeta ja salsaa. Karibialla voi sataa (tyynenmeren puolella on kuiva kausi) mut toivottavasti saadaan kuiva keli.

- Jere Antéro

Panama City: Opaskirjan metsästystä ja lunnaista tinkimistä

¡Hola todos!

Valitettavasti ollaan oltu melkoisessa kommunikaatiopimennossa, täällä ei oikeen noi kännykät pelaa. Villen puhelimessa ei oo taajutta ja mun liittymä ei taas oo yhteensopiva panamalaisten kanssa. Lentokentällä oli kenttää mut sen jälkeen ei oo näkyny. Tuskin saadaan viestiteltyä mitään siis. Lento oli aika raskas ku kesti niin kauan. Lisäks Halifaxissa oli kova tuuli ni kone heitteli ja tuli hiukan paha olo. Lentokentällä vaihdettiin kaikki eurot dollareiksi (huonolla kurssilla) ja ruvettiin sitte miettimään et mitä pitäis tehdä. Kysyttiin Aurinkomatkojen oppaalta kyytiä keskustaan mut se ehti häipyä sillä välin ku käytiin pankissa. Sattumalta siinä exitin ulkopuolella oli sit Hotel Marparaison minibussi. Olin lukenu et foorumilla joku suositteli sitä hotellia. Hypättiin sen kyytiin ja majoituttiin siihen hotelliin 2 yöksi. Maksoi $90 kahdelta yöltä mut onneks sentään sisälty se kuljetus ja kehnohko aamupala hintaan. Huone on aikamoinen läävä, mut ei kuitenkaan torakoita oo. Kauhia meteli kyllä viereiseltä kadulta, töötit laulaa yötä päivää.

Illalla lähettiin etsimään kirjakauppaa, jos saatais opaskirja ostettua. Käveltiin rakennustyömaata pitkin (kysyttiin toki lupa ensin) kunnes joku pomonnäköinen tuli häätämään gringot pois töitä häiritsemästä. Kerran meidät pysäytettiin ja varoitettiin "punaisista alueista" eli paikoista mihin turisteilla ei oo mitään asiaa. Kokonaisia turistiryhmiä ryöstetty siellä kuulemma. No, niitä ei osunu meiän suunnitellun kävelyreitin varrelle. Aika pitkään käveltiin kunnes löyty ostoskeskus ja sieltä kirjakauppa. Ei siellä tietenkään ollu Panama-oppaita. pelkästään koko Keski-Amerikkaan. Käytiin syömässä paikallisten suosikkia, ranut ja pihvi. Oli ihan kohtalaista. Sitten olikin aika mennä nukkumaan 42 tunnin valvomisen jälkeen.

Ostoskeskuksen mallinuket olivat lattarikurveilla varustettuja

Nyt aamulla otettiin taksi tänne Albrook Malliin, joka on samalla Panama Cityn pääbussiasema. Ihan järkyttävän kokoinen ostoskeskus. Kerran ollaan kierretty ympäri ja jalat ihan hapoilla. Äsken syötiin panamalaista ruokaa, joka oli kyllä aika surkeeta. Riisiä, papuja ja huonolaatuista lihaa kuutioina. Ruokailun kesken meiän seuraan lyöttäyty väkisin epämiellyttävä tyyppi. Ensin tietenki jutteli mukavia mut rahankerjäämiseen se homma meni. Tyyppi oli nyrkkeilijä ja sillä oli mukana sen tytär, joka oli myös nyrkkeilijä. Se osti tytölleen pizzan siinä samalla ku me syötiin ja kerjäs rahaa siihen. Aluks 7 dollarin pizza olikin sit lopuks 16 dollaria ja sai se hankittua väärän kuitinkin sitä varten. Ei uskallettu olla maksamatta sille ku se vielä tuntu olevan tän ostoskeskuksen vartijoiden kaveri. Toki tingittiin tää kiristetty summa 11 dollariin. Henkisesti epävakaat nyrkkeilijät ei oo mun suosikkejani. No, nyt kun vihdoin päästiin tyypistä eroon ni pysähdyttiin nettikahvilaan. Tää on kohtuuhintaista, dollarin tunti. Kaikki muu (paitsi taksit) onkin täällä yllättävän kallista, melkeinpä Suomen hinnoissa jotkut pirtelöt, donitsit jne.

Kulttuurishokki ei oo kovinkaan paha, mutta joitakin yllätyksiä sentään. Panamalaiset ei nimittäin oo todellakaan niin puheliaita ja temperamenttisia mitä oltiin kuviteltu. Aika hiljaista ja ujoa porukkaa oikeastaan. Puhun kaikille espanjaa, osa vastaa englanniksi ja osa (esim. taksikuskit) ei puhu mitään, näyttävät matkan hinnankin sormilla. Toivottavasti kyse ei oo mistään jenkkivihasta, meitä on jo luultu amerikkalaisiksi kerran. Tää kaupunki tuntuu olevan aika kesken, nostokurkia on joka paikassa ja pilvenpiirtäjää nousee. Katukuva on silti kehitysmaan näköinen. 5 vuoden päästä on aivan erilainen paikka.

Nyt meiän varmaan täytyy palata sinne toiseen ostoskeskukseen hakemaan se Central America -opaskirja ku Panama-kirjaa ei tunnu olevan missään. Onneks taksilla on halpaa cruisailla, $2-3 maksaa matkat tässä kaupungin sisällä. Opaskirjan perusteella sitten päätetään mihin tehdään ensimmäinen välietappi matkalla kohti länttä ja Bocas del Toroa. Ehkä Santiago tai David. Nii ja hatut pitäis tietysti hankkia myös mahdollisimman pian. Lämmintä ja auringonpaistetta riittää, mut sitä ei varmaan tarvitse erikseen kertoa ;)

- primos

Japani 5: Tokyo, Nagoya, paluu

Päivää!

Töissähän on varsin hyvää aikaa kirjoitella kuulumisia, joten tässä tulee. Eilen palattiin siis Suomeen puol neljän maissa.

Ei löydetty robotteja Tokiosta, tosin ei oikeastaan etsittykään. Sen sijaan etsittiin t-paitoja, kun ei löydetty pesulaa. Mentiin ensin Ikebukuroon ja sieltä Shinjukuun, molemmat aivan vääriä valintoja halpojen paitojen metsästykseen. Ahdistus oli kova, kun iltaan mennessä ei ollut löydetty paitoja, vaikka melkein koko päivä oli tuhraantunut. Mentiin Akihabaraan ja löydettiin sieltä kalliita (joskin aika hienoja) paitoja. Oli pakko ostaa. Sitten tietenkin seuraavana päivänä löydettiin paitakauppoja Uenosta ihan meiän hotellin kulmilta :( Ei menny ihan putkeen siis. Viimeisenä Tokio-päivänä pyörittiinki sitte vaan siinä Uenossa ennen Nagoyaan lähtöä ja tehtiin ostoksia.

Nagoyassa kävästiin taas Toyoko Innin aulassa (kuten Matsumotossakin) mut ei ollu vapaita huoneita. Siin Nagoyan aseman lähellä on kuitenkin valtaisa määrä bisneshotelleja ni löydettiin äkkiä halpa ja melko hyvä. Respan äijä ei suoraan antanu meille sitä huonetta ku epäili ettei me mahduta sinne ku se oli niin pieni. No pienihän se oli mut jotenkuten mahduttiin kuitenkin ni kelpuutettiin. Kävästiin siinä vielä kulmilla isossa elektroniikkakaupassa muttei ostettu mitään. Ja syömässä aidossa izakayassa. Ruoka oli hyvää ja ilmapiiri todella mukava, se oli paras mahdollinen tapa syödä viimeistä kertaa Japanissa.

Eilen aamulla alkoikin kunnon sähläys sitte. Tietenki lähdettiin vähän myöhemmin ku alunperin suunniteltiin, se tosin ei haitannu mitään. Käveltiin juna-asemalle ja ruvettiin arpomaan et mikä juna nyt menis sitte lentokentälle. Nelosraiteella luki airport ja muutama muu paikka. Otettiin siitä sit eka juna joka meni johonkin mikä oli kirjoitettu vihreällä (koska airport oli myös vihreällä). Jonkun aikaa istuttiin junassa ja arvottiin et mihinkäs ilmansuuntaan se juna meneekään. Konduktööri käveli ohi ni Ville kysäsi siltä et meneekö se lentokentälle, ei menny. Jäätiin seuraavalla asemalla pois. Siitä porhalsi airport express -juna ohi (junassa luki isolla CENTRAIR) mut onneks seuraava sellainen sit pysähtyi siihen pikkuasemalle. Oltiin varmaan viimeiset Finnairin checkin-tiskillä. Yritettiin checkata laukut Helsinkiin, ku meillä ois ollu 6h odotus Turun konetta varten. No eihän se ollut mitenkään mahdollista! "You guys MUST GO TO TURKU, you can't change your reservation like that!" Ihan paniikissa oli se japokki. No siihen tuli sit esimieskin paikalle, yhteensä jotain 5-6 tyyppiä sättäämään kun ei luovutettu heti. Ei se sitte kuitenkaan onnistunu se Hesaan checkkaaminen. Hermo oli todella kireellä. Lento lähti ajallaan mut oli perillä 15min myöhässä Pohjois-Siperian kylmien vastatuulten vuoksi.

Helsingissä kyseltiin laukkujen perään ja heti se palvelutiskin äijä sano et "jaaha no onpas taas ollu vaikeeta" eli ne laukut ois todellaki saanu checkata Helsinkiin. No, niiden perään ruvettiin sit soittelemaan ja säätämään. Käveltiin kotimaan terminaaliin ku ne oli "kuulemma" siellä. Odoteltiin reilu tunti ja pyörittiin ja kyseltiin ja soiteltiin ja kuunneltiin tyhjiä lupauksia. Sit piti vaan lähteä kotiin odottamaan soittoa et ois laukut Turussa. Se soitto tuli vasta tänä aamuna. Kyllä on todella surkeeta toi Finnairin toiminta noitten laukkujen kanssa. Oon kolme kertaa lentäny Turusta jonnekin ja joka ainoana näistä kolmesta kerrasta laukut on jääny/menny jonnekin ihan muualle ku Turkuun. Mikä siinä voi olla niin vaikeeta? Ei auta valittaa ku pakko on Finnairia käyttää ku se on ylivoimaisesti halvin. Saatiin sentään pelata PSP:tä lentokoneessa ilmaiseks. Tosin pelit ois voinu olla parempia...

Reissu oli pullollaan hienoja elämyksiä, videomateriaalia kertyi mahtavat 8 tuntia (editointiurakka on oleva kolossaalinen) ja voin rehellisesti sanoa, että taas kannatti lähteä.

t: Jere-san

Japani 4: Matsumoto, Sendai, Tokyo

Hyvää iltaa Tokiosta!

Onkin taas aikaa ku viimeks kirjottelin ni en oikein muista mitä ollaan tehty sen jälkeen. Magomesta tehtiin 11 kilometrin kävely Tsumagoon vanhaa Kioto-Tokio-valtatietä pitkin. Se ois ollu vain 7,5km mut ei jaksettu odottaa bussia ni käveltiin sit vielä juna-asemalle. Otettiin juna Naganoon mut sit Matsumoton asemalla heitettiin kolikkoa et jäädäänkö pois junasta vai ei. Kolikko päätti, että jäädään. Jonkin aikaa arvottiin hotellia ku eka halvin oli täynnä, mut löydettiin sit oikein hyvä läheltä asemaa aika halvalla. Seuraavana aamuna käytiin tsekkaamassa Matsumoton linna, Ville tykkäs mut mua ei hirveesti säväyttäny. Ilmeisesti oon kattonu liian vähän samuraileffoja. Miinusta tuli lisäks siitä, et ne pykäs sinne just jotain festareita ku massiiviset teltat ym. oli siin linnan pihalla ja jotku PRO AUDIO EQUIPMENT-autot pärräs vaa. Linnareissun jälkeen jatkettiin junalla Naganon ja Omiyan kautta Sendaihin. Oli muuten melkoinen junamatka toi Omiya-Sendai. Omiya on siis ihan Tokiossa kiinni, voi olla et jopa kuuluu Tokioon. Siitä on Sendaihin matkaa 320 km. Eli shinkansen-junalla yks pysäkinväli ja matka-aika 1h 10min! Aika haipakkaa mentiin siis.

Sendaissa meitä odotti siis majoitus Laurin vanhempien luona. Illalla käytiin isolla porukalla syömässä sukiyakia. Oltiin omassa huoneessa (meitä oli siis 7 henkilöä), jossa oli kaks kaasuliettä ja paistinpannua. Lihaa, nuudeleita, sieniä ja kasviksia tuotiin jatkuvasti lisää, kyseessä oli siis all-you-can-eat-systeemi. Ruoka oli todella herkullista ja aika halpaakin. Ei oltais mitenkään päästy sellaseen paikkaan, ellei Laurin isosiskon japanilainen kaveri ois tullu meiän kieli- ja kulttuuritulkiksi. Mukana oli myös tämän kaverin sveitsinranskalainen mies, joka oli varsin hupaisa heppu. Ne siis asuu Sendaissa ja se äijä opettaa ranskaa siellä. Keskisillä saatiin oma pikku huone ja kaks futonia, joiden välissä sit nukuttiin. Kumma kyllä liikenteen melu ei haitannu nukkumista. Seinät nimittäin oli paperia! Peitot oli niin lämpimiä ettei paperiseinän sisään päästämä kylmyyskään haitannut. Hulluja noi japanilaiset talot ku ei minkäänlaista eristystä ja sit kaasulla ja sähköllä lämmitetään harakoita. Tehtiin Sendaista pikku päiväretki Matsushimaan, se on Japanin top 3 turistikohteet -listalla. IHAN KARSEE PAIKKA! Siel on jotain saaria, tehtiin sellane 50min risteilykin. Ihmiset ruokki siellä lokkeja jollain sipseillä nii et ne lokit lensi laivan perässä koko matkan. Eikä ne saaret näyttäny oikeastaan miltään.

Illalla shoppailtiin Laurin ja Annan kanssa ja käytiin näköalaravintolassa syömässä kastikkeita, ku riisiä ei ollu listalla eikä älytty tilata. Siellä ravintolassa soi Sibelius koko sen ajan ku oltiin! Siks painostettiinkin Ville sanomaan tarjoilijalle "ongaku wa ii desu" eli että musa on hyvää. Ennen tänne Tokioon tuloa syötiin sushia porukalla. Raakaa tonnikalaa, raakaa valkoista kalaa, isoja lohen mätipalloja, raakaa kalmaria, raaka iso simpukkaolento (tai se mikä siellä sisällä nyt majaileekaan)... Yllättäen noi ei kyllä ollu pahan makuisia, paitsi mäti, hyi. Kalmari oli vähän inhottava ku se oli niin kovaa ja sitkeää. Kaikki syötiin kiltisti kuitenkin. Ei tullu sushista mun suosikkiruokaa.

Eilen sitten tultiin tänne Tokioon. Jäätiin Uenon shinkansen-asemalla pois ja etsiskeltiin jonkun aikaa kapselihotellia, kun sellainen nyt vaan on pakko kokeilla ku tänne asti tulee. Onneks kapuseru hoterun (capsule hotel) alakerrassa oli kunnon onsen-kylpylä ja sauna ni päästiin rentoutumaan. Japanilainen sauna on muuten aika sama kuin suomalainen, mut löylyä ei heitetä. Oli siellä saunassa sentään yli 100 astetta! Kylvyssä 42, joten hiki virtasi. Kapselissa sai nukuttua ihan hyvin, vaikka vähän lyhyt se oli tällaiselle hujopille. Jalat osui yöllä verhoon nii et se kolisi ja heräsin. Lisäks illalla joku japokki piereskeli niin kovaäänisesti et koko kapseliosasto raikui, epämiellyttävää. Ei se kapselissa nukkuminen kyllä taloudellisesti oo kannattavaa, maksettiin kahdesta kapselista 7200 jeniä, eli enemmän kuin halvimmasta hotellihuoneesta. Tänään otettiin kunnon hotellihuone, jossa aiotaan olla myös seuraava yö. Käytiin tänään Tokyo Motor Showssa, kun sellainen kerran oli. Pikkasen liikaa porukkaa, mut muuten oli aika siisti meininki. Mm. Mazdalla oli ihan sikahienoja uusia hybridiautoja esittelyssä. Turha sitä on enempää tässä sähköpostilla kuvailla, kun saatiin paljon laadukasta videomateriaalia sieltä ni teen hyvän videokoosteen sitte. Ku tultiin takas junalla ni taifuuni iski. Tai kyl sillon aikasemmin päivällä jo satoi ja tuuli vähän mut sillo rupes kunnolla puhaltaa. Juna pysähty ja odotteli, en tiedä mitä oli tapahtunu. Heilui muuten aika komeesti se juna tuulessa, vaikka oli paikallaan! Sieltä sit ruokailun kautta tänne manga kissaan eli sarjakuva/nettikahvilaan. Harmi vaan ku ei ymmärretä tosta mangasta mitään, täällä ois monta kymmentä hyllymetriä.

Huomenna shoppaillaan täällä Tokiossa ja yritetään päästä katsomaan robotteja johonkin. Sit onkin aika lähteä Nagoyaan. Jos jaksan niin loput kuulumiset ehkä Suomesta sit.

Nyt on myöhä, joten sayonara!

- Yele & Birre

Japani 3: Miyazaki, Aso-san, Kyoto, Magome

Konbanwa! (iltaa)

Paljon onkin tullu reissattua sitten viime tekstin. Eli Kagoshimasta mentiin junalla Miyazakiin toiselle puolelle Kyushun saarta. Siellä tuli vähän hajoiltua sateessa ku etittiin majapaikkaa mut löydettiinki sit tosi halpa ja ihan jees bisneshotelli 42 eurolla. Ei sit kuitenkaan käyty meressä uimassa ku oli niin kurja keli vaikka se oli ainoa syy miks ylipäätään mentiin koko kaupunkiin. Käytiin kuitenkin Miyazakin Science Museumissa ja siel olikin mielenkiintoista ku joku rehtori yritti tehdä vaikutuksen fyysikoihin lappoilmiöllä. "Onko teillä Suomessakin tää ilmiö? Meillä on tää myös Okinawalla". Oli se silti hauska ukko, oli rakennellu kaikkii puuhökötyksiä ja esitteli niit meille innoissaan. Siel museossa oli muutaki hubaa kyllä. Saatiin henkilökohtainen esittely melkein kaikista laitteista ku kerrottiin et ollaan fyysikoita ja Ville arvas ilmanpaineen oikein ;)

Miyazakista lähdettiin seuraavana päivänä kohti pohjoista Beppu-kylpyläkaupungin (tsihihii) kautta keskelle Kyushua Aso-san-vuorelle. Aso-san on maailman suurin tulivuoren kraateri, halkaisija jotain 120 km. Ason kaupunki ja pari muuta pienempää on rakennettu sen kraaterin sisaan. Siel oli myös yks aktiivinen tulivuoren huippu, joka purkautuu about 5 vuoden välein. Silti ne hölmöt rakentaa sinne. Otettiin LP:n suosittelema minshuku (jap. majatalo), joka aluks vaikutti hyvältä mut yöllä oli JÄRJETTÖMÄN kylmä. Aamulla hengitys höyrys eikä lämmitys toiminu ku alkuillasta. Ei nukuttu hirveesti ku päät paleli vaikka peitto oli paksu. Käytin t-paitaa pipona mut ei se oikeen toiminu. Aamulla lähettiin ekalla bussilla Aso-sanin huipulle. Siellä oli vain kyltti: "Access to the crater is prohibited due to gas regulations" tai jotain sinnepäin. Harmitti. Lähdettiin sit kävelee takaspäin et käydään siin ennen huippua olleessa tulivuorimuseossa. Nähtiin matkalla et porukkaa lennätettiin helikopterilla sinne kraaterin yläpuolelle. Mietittiin et vois kyllä 50 euroa maksaa siitä huvista. Käytiin kysymassa hintaa ja se oli 30e, joten ei muutakun pikku odottelun jälkeen kopteriin ja menoks! Oli ehdottomasti tän reissun huikein kokemus, kraaterissa kuohui turkoosia rikkihappoa ja sieltä nousi valkoisia rikkidioksidipilviä. Ja kun lisätään se, etten ollu koskaan ennen ollu helikopterissa niin elämys oli valmis. Tulivuoriseikkailun jälkeen rentouduttiin hienossa onsen-kylpylässä, kyllä teki hyvää. Onsenin jälkeen lähdettiin vielä junalla Kumamotoon, josta piti lähteä yöjuna Kyotoon.

Siitä alkoikin varsinainen sekoilu ja ahdistus, kun travellauksen huonot puolet nostivat rumaa päätään. Ei meiän Japan Rail Pass kelvannutkaan yksinään yöjunaan, kun sinne pitää olla varatut paikat. Junan lähtöön oli 10min kun konduktööri käännytti meiät siitä junan ovelta. Juostiin JR:n toimistoon varaamaan paikkoja et ehdittäis siihen junaan ku ei niitä mee kuin se yks päivässä. No, sehän ehti lähteä ku seistiin toimiston jonossa. Virkailija kuitenkin ymmärsi meiän tilanteen (vaikkei puhunut englantia, kuten ei konduktöörikaan) ja hankki meille express-junaan liput, jolla saatais se yöjuna kiinni Tosussa. Näin tehtiin ja saatiin se kiinni. Konduktööri oli yhtä hymyä ku näki meiän naamat uudelleen. Ei se pirulainen silti päästäny meitä sinne sleeper-vaunuun! Meiän paikat oli viimeisessä vaunussa, jossa ei ollu kuin istumapaikkoja. Kävi ilmi yheltä jenkiltä, ettei railpass kata nukkumapaikkoja. Oli ne penkit sentään sellasia melkeen makuuasentoon kääntyviä malleja. Kauheen kapeita kuitenki. Yks penkki siinä vaunussa natisi ja paukkui koko matkan ja ilmastointilaite puhalsi kylmää mun naamaan ni ei tullu oikein nukuttua taaskaan.

Perillä Kyotossa lähettiin asemalta kävelee kohti ykköshotellivalintaa rinkat selässä. No, sehän oli täynnä. Toinen, täynnä. Kolmas, vapaana kaks dormisänkyä eri huoneissa. Palattiin asemalle ja mentiin pikaisesti nettiin turisti-infopisteessä. Katottiin hostelbooking-saiteilta hostelleja, kaikki täynnä. Sit alko tulla mitta täyteen ku kokoajan ku käveltiin ni tuli turisteja massoittain vastaan. Kyoto on "must-see in Japan" ja se näkyi katukuvassa. Siispä päätettiin lähteä pois. Matka jatkui kohti Magomea, joka bongattiin LP:stä. Tää on ihan pikkuinen vuoristokylä, jossa on yks guesthouse. Täältä kirjoitan parhaillaan. Meiän lisäks täällä max. 20 huoneen guesthousessa ei oo ku kaks oletettavasti brittiä naista. Päivällä ku tultiin ni tää koko kylä oli täynnä japsituristeja. Huilattiin vähän ja käytiin guesthousen mini-onsenissa. Kello tuli jotain vähän vaille kuus ku aurinko laski ni lähettiin ettimään ruokapaikkaa. Koko kylä oli aivan pimeä, ei ketään missään. Ravintoloista ei tietoakaan. Yks kauppa oli kuuteen asti auki ja ehdittiin sinne 17:58 ni saatiin ostettua vähän suklaata. Onneks ei oo kova nälkä. Aamulla varmaan paikat aukee taas ja saadaan kunnon aamupala sit. On ollu aika raskas päivä.

Huomenna tehdään legendaarinen kävely täältä toiseen Edo-aikaiseen kylään muinaista Tokyo-Kyoto-valtatietä pisin. Toi reitti on niin legendaarinen et siitä saa sertifikaatin ku sen kävelee. Se paperilappu tosin maksaa 60 senttiä ni voi olla et pihistellään sen verran ettei hankita sellasia ;) Nyt siirryn täältä oleskelutiloista meiän huoneeseen ja valmistaudun nukkumaanmenoon, jos vaikka saisin vihdoinkin kunnon yöunet. Lauri ja Anna saapuu huomenna Tokioon ni ehkä mennään tapaamaan niitä, tai sit mennään yhteen toiseen vuoristokylään tonne Naganon lähelle ku siellä on puolikesyjä apinoita, jotka käy kylvyssä kuumissa lähteissä. Nää vuoret on ehdottomasti parasta Japania, ei noi suurkaupungit. Mä maalaispoika oon...

t: Jerb

Japani 2: Kagoshima

Konnichiwa!

Nyt onkin paljon parempi meininki ku aikaisemmassa tekstissä. Ollaan Kagoshimassa nettikahvilassa, jossa konekin toimii paremmin. Lisäks tääl on ilmast juotavaa! Maksaakin kyl 300yen/tunti. Tää on mukava pikkukaupunki, paljon rennompi meininki kuin Nagoyassa tai Hiroshimassa. Pikkukaupunki siis Japanin mittakaavassa, on täälläki yli 600000 asukasta :) Lisäks sää on erittäin miellyttävä, +27 ja aurinkoista. Shortsit on jalassa ekaa kertaa tällä reissulla! Tultiin eilen junalla Hiroshimasta tänne, 2 kertaa piti vaihtaa junaa mut ei siinä mitään ongelmaa ollu eikä pitkiä odotusaikoja (10min ja 2min). Ei siis menty Miyajimaan ollenkaan ku oltiin niin väsyneitä, ehkä myöhemmin vielä. Kuuden maissa oltiin perillä ja otettiin Lonely Planetista lähinnä asemaa oleva hotelli. Tulikin aikamoinen helmi: isot sängyt, ilmastointi, mahonkipöytä, hifi-wc jne. Ja suht kohtuuhintainen, jotain 55 euroo huone.

Tänään käytiin Sakurajiman "saarella", jossa on aktiivinen tulivuori. Parisataa vuotta sitten sitä ei ollu ollenkaan, sata vuotta sitten se oli saari ja nyt se on kiinni maassa. Se tulivuori purkautuu aina sillon tällön, viimeks 1990. Sinne oli rakennettu laavakanavia purkausten varalta ja nytkin koko ajan nousi iso savupatsas sieltä kraaterista ja pienempiä sen rinteiltä. Luultiin et siellä paasis näkemään laavaa mut japskien käsitys laavasta onkin laavakiveä, joten se oli vahan tylsä paikka. "Here you can walk over some parts of the lava fields". Maisemat oli komeita silti. Ja takasin laavaobservatoriolta päästiin parin japanilaisen kanssa autolla ku patistin Villen kysymään niilt et päästäänkö kyytiin ku muuten oltais jouduttu odottaa bussia tunnin. No, päästiin sit ilmaseks vielä lautalla takas sieltä tänne ku mentiin niitten autossa sinne lautalle. Eli säästettiin yhteensä 1000yen ku sain Villen ruinaamaan meille kyydin ;) Lisäks päästiin vähä juttelemaan paikallisille. Tai Shizuokasta ne oli ettei ne ihan paikallisia ollu.

Huomenna lähetään muualle Kyushuun (siis tämä Japanin eteläisin iso saari), suuntana Miyazaki (kyllä, samanniminen kaupunki kuin se kuuluisa ohjaaja, en tiedä onko niillä mitään muuta yhteistä) tai Aso-san. Miyazakissa ois palmurantoja ja sellast tropiikkimeininkiä ja Aso-san ois tulivuori, jonka pitäis olla vähän rajumpi kokemus kuin tää tylsähkö Sakurajima, siellä nimittäin pitää olla kaasunaamari mukana, jos vuori alkaa puskea myrkkykaasuja. Todennäköisesti mennään molempiin mut järjestys on vielä auki.

- Jere-San

Japani 1: Nagoya, Hiroshima

Ohayogozaimasu! (HUOMENTA)

Piti tulla aamulla nettiin ku illalla tää oli täynnä. Ihan kauheeta kirjottaa ku Windows on japaniks ja näppis kans. Nagoyassa oltiin siis ryokanissa yötä, se on sellane perinteinen japanilainen majoitus, tatamilla nukutaan ja ainoa kylppäri on koko hotellin yhteinen onsen-kylpylä. Harmillisen helposti ollaan pärjätty englannilla, vaik on Ville nyt sentään vähän päässy soveltamaan oppimaansa. Nagoyassa ei paljon nähtävää ollu, Nagoya Castlekin missattiin ku tultiin liian myöhään paikalle. Sielt otettiin luotijuna Shinkansen tänne Hiroshimaan. Välillä piti vaihtaa junaa Osakassa ni syötiin siellä matkalla. Ruuasta puheen ollen Nagoyassa vedettiin oikeen kunnon gourmet-illallinen sellasessa omituisessa paikassa. Oli vanha hökkelitalo muutettu pubista ravintolaks. Alkupalana mustekalaa, sieniä ja kokonaiset savustetut pikkukalat silmineen kaikkineen. Pääruoka oli onneks vähän tutumpaa lohta kermakastikkeessa. Muuten ruoka on ollu kyllä hyvää, perus nuudeleita, currya jne. Yhtään sushipaikkaa ei olla edes nähty, kai sekin oli taas joku stereotypia japanista ettei tääl syötäis muuta kuin raakaa kalaa ja merilevää.

Tää Hiroshima on tylsä paikka, lähetään tästä heti ku ollaan aamupala syöty kohti Miyajimaa. Se on turistisaari, toivottavasti päät kestää ne laumat. A-pommista tääl ei näy muutaku se muistomerkki, mikä nyt ei oikeestaan yllättäny.

Nyt on lopetettava ku alkaa mennä hermo tähän näppikseen ja mua tuijotetaan pahasti ku oon kai ollu täs liian kauan.

t:　J ja V