Japani 3: Miyazaki, Aso-san, Kyoto, Magome

Konbanwa! (iltaa)

Paljon onkin tullu reissattua sitten viime tekstin. Eli Kagoshimasta mentiin junalla Miyazakiin toiselle puolelle Kyushun saarta. Siellä tuli vähän hajoiltua sateessa ku etittiin majapaikkaa mut löydettiinki sit tosi halpa ja ihan jees bisneshotelli 42 eurolla. Ei sit kuitenkaan käyty meressä uimassa ku oli niin kurja keli vaikka se oli ainoa syy miks ylipäätään mentiin koko kaupunkiin. Käytiin kuitenkin Miyazakin Science Museumissa ja siel olikin mielenkiintoista ku joku rehtori yritti tehdä vaikutuksen fyysikoihin lappoilmiöllä. "Onko teillä Suomessakin tää ilmiö? Meillä on tää myös Okinawalla". Oli se silti hauska ukko, oli rakennellu kaikkii puuhökötyksiä ja esitteli niit meille innoissaan. Siel museossa oli muutaki hubaa kyllä. Saatiin henkilökohtainen esittely melkein kaikista laitteista ku kerrottiin et ollaan fyysikoita ja Ville arvas ilmanpaineen oikein ;)

Miyazakista lähdettiin seuraavana päivänä kohti pohjoista Beppu-kylpyläkaupungin (tsihihii) kautta keskelle Kyushua Aso-san-vuorelle. Aso-san on maailman suurin tulivuoren kraateri, halkaisija jotain 120 km. Ason kaupunki ja pari muuta pienempää on rakennettu sen kraaterin sisaan. Siel oli myös yks aktiivinen tulivuoren huippu, joka purkautuu about 5 vuoden välein. Silti ne hölmöt rakentaa sinne. Otettiin LP:n suosittelema minshuku (jap. majatalo), joka aluks vaikutti hyvältä mut yöllä oli JÄRJETTÖMÄN kylmä. Aamulla hengitys höyrys eikä lämmitys toiminu ku alkuillasta. Ei nukuttu hirveesti ku päät paleli vaikka peitto oli paksu. Käytin t-paitaa pipona mut ei se oikeen toiminu. Aamulla lähettiin ekalla bussilla Aso-sanin huipulle. Siellä oli vain kyltti: "Access to the crater is prohibited due to gas regulations" tai jotain sinnepäin. Harmitti. Lähdettiin sit kävelee takaspäin et käydään siin ennen huippua olleessa tulivuorimuseossa. Nähtiin matkalla et porukkaa lennätettiin helikopterilla sinne kraaterin yläpuolelle. Mietittiin et vois kyllä 50 euroa maksaa siitä huvista. Käytiin kysymassa hintaa ja se oli 30e, joten ei muutakun pikku odottelun jälkeen kopteriin ja menoks! Oli ehdottomasti tän reissun huikein kokemus, kraaterissa kuohui turkoosia rikkihappoa ja sieltä nousi valkoisia rikkidioksidipilviä. Ja kun lisätään se, etten ollu koskaan ennen ollu helikopterissa niin elämys oli valmis. Tulivuoriseikkailun jälkeen rentouduttiin hienossa onsen-kylpylässä, kyllä teki hyvää. Onsenin jälkeen lähdettiin vielä junalla Kumamotoon, josta piti lähteä yöjuna Kyotoon.

Siitä alkoikin varsinainen sekoilu ja ahdistus, kun travellauksen huonot puolet nostivat rumaa päätään. Ei meiän Japan Rail Pass kelvannutkaan yksinään yöjunaan, kun sinne pitää olla varatut paikat. Junan lähtöön oli 10min kun konduktööri käännytti meiät siitä junan ovelta. Juostiin JR:n toimistoon varaamaan paikkoja et ehdittäis siihen junaan ku ei niitä mee kuin se yks päivässä. No, sehän ehti lähteä ku seistiin toimiston jonossa. Virkailija kuitenkin ymmärsi meiän tilanteen (vaikkei puhunut englantia, kuten ei konduktöörikaan) ja hankki meille express-junaan liput, jolla saatais se yöjuna kiinni Tosussa. Näin tehtiin ja saatiin se kiinni. Konduktööri oli yhtä hymyä ku näki meiän naamat uudelleen. Ei se pirulainen silti päästäny meitä sinne sleeper-vaunuun! Meiän paikat oli viimeisessä vaunussa, jossa ei ollu kuin istumapaikkoja. Kävi ilmi yheltä jenkiltä, ettei railpass kata nukkumapaikkoja. Oli ne penkit sentään sellasia melkeen makuuasentoon kääntyviä malleja. Kauheen kapeita kuitenki. Yks penkki siinä vaunussa natisi ja paukkui koko matkan ja ilmastointilaite puhalsi kylmää mun naamaan ni ei tullu oikein nukuttua taaskaan.

Perillä Kyotossa lähettiin asemalta kävelee kohti ykköshotellivalintaa rinkat selässä. No, sehän oli täynnä. Toinen, täynnä. Kolmas, vapaana kaks dormisänkyä eri huoneissa. Palattiin asemalle ja mentiin pikaisesti nettiin turisti-infopisteessä. Katottiin hostelbooking-saiteilta hostelleja, kaikki täynnä. Sit alko tulla mitta täyteen ku kokoajan ku käveltiin ni tuli turisteja massoittain vastaan. Kyoto on "must-see in Japan" ja se näkyi katukuvassa. Siispä päätettiin lähteä pois. Matka jatkui kohti Magomea, joka bongattiin LP:stä. Tää on ihan pikkuinen vuoristokylä, jossa on yks guesthouse. Täältä kirjoitan parhaillaan. Meiän lisäks täällä max. 20 huoneen guesthousessa ei oo ku kaks oletettavasti brittiä naista. Päivällä ku tultiin ni tää koko kylä oli täynnä japsituristeja. Huilattiin vähän ja käytiin guesthousen mini-onsenissa. Kello tuli jotain vähän vaille kuus ku aurinko laski ni lähettiin ettimään ruokapaikkaa. Koko kylä oli aivan pimeä, ei ketään missään. Ravintoloista ei tietoakaan. Yks kauppa oli kuuteen asti auki ja ehdittiin sinne 17:58 ni saatiin ostettua vähän suklaata. Onneks ei oo kova nälkä. Aamulla varmaan paikat aukee taas ja saadaan kunnon aamupala sit. On ollu aika raskas päivä.

Huomenna tehdään legendaarinen kävely täältä toiseen Edo-aikaiseen kylään muinaista Tokyo-Kyoto-valtatietä pisin. Toi reitti on niin legendaarinen et siitä saa sertifikaatin ku sen kävelee. Se paperilappu tosin maksaa 60 senttiä ni voi olla et pihistellään sen verran ettei hankita sellasia ;) Nyt siirryn täältä oleskelutiloista meiän huoneeseen ja valmistaudun nukkumaanmenoon, jos vaikka saisin vihdoinkin kunnon yöunet. Lauri ja Anna saapuu huomenna Tokioon ni ehkä mennään tapaamaan niitä, tai sit mennään yhteen toiseen vuoristokylään tonne Naganon lähelle ku siellä on puolikesyjä apinoita, jotka käy kylvyssä kuumissa lähteissä. Nää vuoret on ehdottomasti parasta Japania, ei noi suurkaupungit. Mä maalaispoika oon...

t: Jerb